Espooseen useita urheilun suurtapahtumia

Espoossa järjestetään tänä vuonna muun muassa Kalevan kisat, SM-viikko, maalipallon seurajoukkueiden MM-kilpailut, TeamGymin PM-kilpailut sekä juniorikoripallotapahtuma Espoo liikkuu Tournament.

Asiasta kerrotaan Espoon kaupungin tiedotteessa.

Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Leo Heiskanen pitää tärkeänä sitä, että Espoossa järjestetään monipuolisesti eri lajien tapahtumia.

– Urheilutapahtumat tuovat Espooseen elämyksiä ja luovat yhteisöllisyyttä. On hienoa, että monet lajit ovat vakiinnuttaneet asemansa Espoossa. Lisäksi on aina hienoa saada uusien lajien tapahtumia kaupunkiin, Leo Heiskanen kertoo tiedotteessa.

Esimerkiksi elokuussa pidettävä SM-viikko on nelipäiväinen tapahtuma, jossa suomalaishuiput kilpailevat lajiensa mestaruuksista.

SM-viikon keskuspaikkana toimii Leppävaaran urheilupuisto.

– SM-viikko kokoaa yhteen urheilulajeja, jotka ovat urheilua rakastavalle suomalaiselle yleisölle ehkä hieman tuntemattomampia. Mukana oleville lajeille SM-viikko tarjoaa suurkilpailun tunnelmaa ja kovan tason sporttia ja yhteisöllisyyttä. SM-viikko on iloa, ystäviä ja yhdessä tekemistä muiden lajien ja sidosryhmien kanssa. Tapahtuman tavoitteena saada lajeille uutta yleisöä, uusia harrastajia ja medianäkyvyyttä, kerrotaan tapahtuman nettisivulla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.