Matinkylän Piispanaukiolla polkaistaan joulukuuseen valot Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden valmistamalla kuntopyörägeneraattorilla joulukuun ensimmäisenä – tule mukaan avajaisiin ja somista kuusta omalla koristeellasi!
Espoossa syttyvät tänä vuonna omaperäiset jouluvalot – Matinkylän Piispanaukiolle pystytetään noin kolme metriä korkea joulukuusi, jonka valot saavat energiansa kuuseen liitetystä kuntopyörägeneraattorista. Saadakseen kuusen hohtamaan jouluista valoa on siis hieman kuntoiltava.
Kuntopyörään voi jatkossa tarttua kuka tahansa, mutta ensimmäisen kerran valot syttyvät kuuseen torstaina 1.12. kello 17, kun kaupunkitekniikan keskuksen infrapalvelupäällikkö Toni Korjus avaa joulukuusen pitämällä puheen ja polkaisemalla henkilökohtaisesti valot kuuseen.
Avajaistilaisuudessa polkupyörän valmistaneet Metropolia Ammattikorkeakoulunopiskelijat kukitetaan, ja luvassa on myös Matinkylä-Olarin Monitoimiset -verkoston järjestämää ohjelmaa ja seurakunnan yhteisötyöntekijä Veikko Ahosen tervehdys.
”Kuntopyörään on kiinnitetty auton laturi ja akut, joten se toimii kahdella tapaa: kun pyörää polkee, akut latautuvat, ja kuusi voi pysyä valaistuna jopa tunteja polkemisen jälkeen varastoituneen energian ansiosta. Toisaalta polkeminen tuottaa kuuseen energiaa myös välittömästi polkemisen hetkellä”, kertoo kuusiprojektista kaupunkitekniikan keskuksessa vastaava ympäristömuotoilija Niko Riepponen.
Jokainen voi tehdä kuusesta kauniimman – tuo oma koristeesi
Jouluista tunnelmaa kuntopyörän ja joulukuusen ympäristöön tuovat myös viherylläpidon sommittelemat jouluiset istutukset. Jokainen kaupunkilainen voi somistuttaa kuusta itsekin.
”Tule ja tuo oma joulukoristeesi kuusen oksalle!” kannustaa Riepponen.
Joulukoristeen voi ripustaa kuusen oksalle avajaistilaisuudessa tai sen jälkeenkin. Tärkeää on kuitenkin välttää koristeita, joista voisi irrota pieniä muoviosia, koska ne voivat päätyä ikävästi pikkulintujen tai -oravien vatsaan.
Ekokuusi pysyy paikoillaan joulun ajan, ja se päättää samalla tapahtumarikkaan Espoon Vihervuoden, jonka aikana kaupunkiin on saatu muun muassa Espoon ensimmäiset kaupunkiviljelylaatikot ja juhlittu Viherfestivaaleja kaupunginpuutarhalla. Vihervuodesta voit lukea lisää täältä.
Vihervuodesta Suomi 100 -vuoteen – luvassa useita näyttäviä kaupunkivalaistuskohteita
Joulukuusi on Vihervuoden päätöksen lisäksi ensimmäinen maistiainen Suomi 100 -vuoden kunniaksi järjestetystä Valovuosi-projektista, jonka kaupunkitekniikan keskus ja Espoon kulttuuripalvelut toteuttavat yhteistyössä. Tässä projektissa kaupunkilaiset pääsevät kokemaan valotapahtumien sarjan, jossa valaistaan espoolaisia kerrostalokoteja ja toteutetaan myös pysyviä kaupunkivalaistusprojekteja.
”Espoolaiset kerrostalot muuttuvat vuoden aikana valolinnoiksi, kun asukkaat toteuttavat taiteilija Anne Roinisen avulla oman yhteisönsä näyttävän valaistuksen. Pysyvämpiä valaisukohteita pääsevät ehdottamaan kaikki espoolaiset ja kohteena voi olla vaikkapa asuinalueen kaunis katupuu tai kallioleikkaus. Pysyviä valaistuskohteita toteutetaan yhteensä reilun tusinan verran.”, kertoo Suomi 100- vuotta Espoolla koordinoiva Saara Vanhala.