Espoonlahden uimahalli valmistui vuonna 1983, joten tänä vuonna tulee kuluneeksi pyöreät 40 vuotta hallin avaamisesta.
Espoonlahden hallissa järjestettiin 4.-5. marraskuuta kansainväliset Grand Prix -uintikilpailut, jotka olivat samalla hallin 40-vuotisjuhlakilpailu.
Uimahallin on suunnitellut arkkitehti Osmo Sipari.
– Espoonlahden uimahalli oli valmistuessaan muun muassa teknisiltä ratkaisuiltaan edelläkävijä Suomessa, kerrottiin Espoonlahden uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmassa vuonna 2020.
Espoonlahden uimahalli on valtakunnallisesti merkittävä uintiurheilun harjoittelu- ja kilpailukeskus.
Se on toiminut monien arvokilpailujen areenana. Esimerkiksi nyt marraskuussa uimaseura Cetuksen yhdessä Suomen Uimaliiton kanssa järjestämä Grand Prix -uintitapahtuma on SM-kilpailujen jälkeen yksi suurimmista kotimaisista uinnin kilpailutapahtumista. Sinne oli nyt ilmoittautunut yhteensä 643 uimaria.
Espoonlahden uimahalli on ollut myös kuntalaisten suosiossa.
Esimerkiksi vuonna 2019 siellä oli noin 360 000 kävijää, mikä teki siitä Espoon toiseksi suosituimman uimahallin Leppävaaran jälkeen, ja Tapiolan ollessa suljettuna.
Espoonlahden hallissa käy kaikenikäistä väkeä: eläkeläisiä, työikäisiä aikuisia, lapsia ja nuoria.
– Espoonlahden uimahalli on Espoon uimahalleista ainoa, joka mahdollistaa jopa kolmen samanaikaisen koululaisryhmän toiminnan hallissa. Espoon uimakoulukäynneistä noin 40 prosenttia on Espoonlahden uimahallissa, mainittiin hankesuunnitelmassa.