Velskolan kartanon peruskorjaus alkoi Pohjois-Espoossa

Noin 90-vuotiaan Velskolan kartanon julkisivu korjataan siten, ettei ulkoasu muutu. Kuva: Teemu Rantala.

Nuuksion kupeessa sijaitseva Velskolan kartano on peruskorjauksessa.

Velskolan kartano on rakennettu 1930-luvulla, ja nykyisin paikka on Espoon seurakuntien kurssikeskuksen käytössä.

Kartanon peruskorjauksessa uusitaan talotekniikka ja tehdään tarvittavia korjauksia niin julkisivuun kuin sisätiloihin. Rakennuksen kulttuurihistoriallisen merkityksen vuoksi julkisivu korjataan siten, ettei ulkoasu muutu.

Sisätiloissa tehdään korjausten ja kunnostusten lisäksi pieniä tilamuutoksia tilojen käytön tehostamiseksi.

Rakennuksen ikkunoiden puuosat kunnostetaan ja lasit uusitaan vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Myös saniteettitiloihin tehdään päivityksiä tilapintoihin ja kalusteisiin. Ilmanvaihtoa parannetaan merkittävästi. Kaikki korjaustoimet keskittyvät hyvän sisäilman varmistamiseksi tulevaisuudessa.

Hankekehitysinsinööri Teemu Rantala kertoo tiedotteessa, että kartanon alue tulee olemaan työmaana syksyyn 2024 saakka.

– Pyrimme hoitamaan työmaaliikenteen siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa muulle alueen toiminnalle. Kurssikeskuksen päärakennus Väentupa toimii pääosin normaalisti.

Samassa yhteydessä Velskolan alueen lämmitysjärjestelmä vaihdetaan pelletti- ja öljylämmityksestä maalämpöön.

Uuteen järjestelmään liittyvät poraustyöt saadaan valmiiksi vuoden 2023 aikana. Myös Hvittorpin kurssikeskuksessa lisätään maalämmön kapasiteettia. Espoon seurakuntien tavoitteena on, että seurakuntien käyttöön jäävät kiinteistöt ovat hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.