Perinteinen Unicefin Lasten oikeuksien päivän lyhtykulkue Espoo keskuksessa ma 20.11.
Kulkue toteutettu jo vuodesta 2014
-Hösmärinpuiston pienten lasten koulu on ollut Unicef-kouluna lukuvuosina 2013-2016, kertoo luokanopettaja Maija Hakala. -Tänä aikana luotiin vahva pohja koulumme lastenoikeuksien opettamiselle. Ensimmäisenä vuonna Unicefia edusti kulkueessa Ari Palosaari, joka koordinoi Unicef-kouluja. Kulkueeseen on myös aina kutsuttu lähikoulujen oppilaita opettajineen mukaan.
Kokoonnumme Hösmärinpuiston koulun pihalle ma 20.11. klo 8.15-8.30 ja lähdemme siitä yhteisenä kulkueena sovitulle reitille (lopussa reittiohje) lyhtyinemme. Osa kouluista liittyy kulkueeseen reitin varrelta. Kulkue päättyy jälleen koulullemme ja 2.luokkien oppilaat opettajineen kokoontuvat lopuksi yhteiseen lauluhetkeen Hösmärinpuiston koulun saliin.
Seuraavana päivänä ti 21.11.2017 Hösmärinpuiston koulun rehtori Marjut Tenkanen käy viemässä klo 12.00 pienen oppilasedustajiston kanssa Lasten oikeuksien päivän tervehdyksen kaupunginjohtaja Jukka Mäkelälle virastoon.
Tervehdykseen kuuluu lyhty ja Hösmärinpuiston koulun oppilaskunnan laatima tervehdysteksti.
Lyhtykulkueen reitti:
Lähtö Hösmärinpuiston koulun pihalta
Hösmärinahde 5, Sokinsuontie, Kirstintie, Sunantie, Hösmärintie ja paluu Hösmärinahde 5 eli koulumme pihaan.
Olemme olleet iloisia voidessamme tämän tapahtuman myötä olla osallisia alueemme koulujen yhteisöllisten tapahtumien järjestämiseen.
Hösmärinpuiston koulun väki