Espoolainen Juha Kantakoski on valokuvannut Kuhmossa saman susilauman elämää jo vuodesta 2004 lähtien.
Juha Kantakosken valokuvista on koostettu näyttely nimeltään Suden jäljillä.
Valokuvanäyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa Espoossa 18.8.-3.10.2021.
Kantakosken valokuvissa seurataan susiperheen elämään Kainuun Kuhmossa. Luontotalossa on esillä myös SusiLife -hankkeen kokoamaan tietoa susista.
Kantakosken seuraama susilauma muodostuu alfaparista ja niiden jälkeläisistä. Laumassa oli syksyllä 2020 alfaparin lisäksi keväällä syntyneet kahdeksan pentua ja lastenhoitoapuna kaksi edellisen vuoden viidestä pennusta.
– Sudet ovat saaneet elää rauhassa ihmisen häirinnältä, sillä susilauman reviiri on suurimmaksi osaksi rajavyöhykkeellä ja Venäjän puolella, kerrottiin Espoon kaupungin näyttelytiedotteessa.
Kuvat susista on otettu piilokojuista pääasiassa syksyllä, jolloin pentulauma on rohkeimmillaan. Näyttelyssä on kuvia viimeisen kymmenen vuoden ajalta.
Juha Kantakoski on harrastanut luontovalokuvausta aktiivisesti 30 vuotta ja on Suomen luonnonvalokuvaajat SLV ry:n jäsen.
Espoon kaupungin pyörittämässä luontotalo Villa Elfvikissä on esillä myös SusiLife -hankkeen kokoamaa tietoa muun muassa suden roolista ekosysteemisttä sekä suden ja ihmisen suhteesta. Yläkerran Mäyrän metsässä voi jälkimaton päällä kävellä suden ja muiden suurpetojen jalanjäljissä.