Malmi

Oho! Onpa hieno uudistunut lähiötori Malmilla

Ala-Malmin tori hohtaa nyt melkein kuin uutena. Vanhan 1980-luvulla rakennetun laajan katu- ja toriaukion peruskorjaus on valmistunut. Ala-Malmintorin pintaan on nyt muodostettu näyttävän näköisiä...

Helsingin hiihtokausi alkaa lokakuussa

Aika kaivaa sukset esiin, sillä tulevan talven hiihtokausi käynnistyy jo ensi viikolla. Vain noin vartin päässä Helsingin keskustassa toimiva Kivikon hiihtohalli avaa ovensa hiihtäjille...

Kalasatamassa toimii kampaamo, jossa on baaritiski ja A-oikeudet

Moni Kalasataman kauppakeskus Redin asiakas pysähtyy ihmettelemään 2. kerroksessa sijaitsevaa parturikampaamoa, jonka aulassa sijaitsee baaritiski baarijakkaroineen. Tiskin yläpuolella olevaan liitutauluun on kirjoitettu ”Open Bar...

Kerjäläisilmiö alkoi Helsingissä 10 vuotta sitten – auttamistyötä tehdään yhä

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin ensi-ilta on alkamassa Helsingin Kluuvikadulla, kun pitkään punaiseen hameeseen pukeutunut romaninainen kiertää leffavieraiden joukossa pahvimuki kädessään. Romanikerjäläisiä näkyy yhä Helsingin...

Muistitko heijastimen? Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään 1.10.

Valtakunnallinen heijastinpäivä muistuttaa siitä, että on aika korkata heijastinkausi. Pimenevät syysillat vaikeuttavat jalankulkijan tai pyöräilijän havaitsemista liikenteessä. Vain joka toinen jalankulkija käyttää heijastinta, vaikka lain...

Autojonot matelevat Lahdenväylällä Helsingissä pitkälle syksyyn saakka

Kello on 8.45. arkiaamuna ja autoliikenne matelee Helsingin vilkkaalla sisääntuloväylällä. Autot pyrkivät Lahdenväylän moottoritieltä Kustaa Vaasan tielle, jossa ensimmäiset liikennevalot Valtimontien kohdalla pysäyttävät autoletkat. Yksi ajokaista...

Betonin hajottaja uurastaa parvekkeiden kimpussa Pihlajamäessä

Pihlajamäen lähiössä on viime päivinä kaikunut kova jyske. Kirkon ja ostoskeskuksen kupeessa Liusketiellä sijaitsevan 1970-luvun betonielementtitalon parveketta jyrsitään hajalle työkoneella, joka roikkuu korkean nosturin...

Yksityisautot rikkovat ajokieltoa Helsingin uusimmalla bussikadulla

Ensin vastaan tulee valkoinen henkilöauto ja sitten viiden minuutin päästä punainen henkilöauto. Helsingin uusimmalla ainoastaan joukkoliikenteen käyttöön tarkoitetulla kadulla ajaa bussilinjan 43 lisäksi myös...

Koulujen alku käynnistää infektiokauden

Koulujen alku käynnistää infektiokauden: lapsen pitkittynyt yskä on tärkeä syy mennä lääkäriin Päiväkodin ja koulun aloitukseen liittyy usein sairastelukierteitä, jotka voivat kuormittaa koko perhettä. Infektiot...

Sadat vapaaehtoiset turvaavat lasten koulutietä

Sadat vapaaehtoiset turvaavat lasten koulutietä Koulutien turvaajat -kampanja on käynnissä koulujen alkaessa Uudellamaalla. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ja MLL:n paikallisyhdistykset toteuttavat yhteistyössä Koulutien turvaajat -kampanjan. Koulutien...