Työsuhdepolkupyörä on uusi luontoisetu

Työnantaja voi vuoden alusta alkaen järjestää työntekijän käyttöön polkupyörän, jota voi käyttää myös yksityisajoihin, kun etu käsitellään verohallinnon ohjeiden mukaisesti palkanlaskennassa. Työsuhdepolkupyöräetu on verovapaa...

Kaivopuisto halutaan nivoa lähemmäksi uudistuvaa Eteläsatamaa

Helsinki kaupunki pyrkii maaliskuussa 2021 käynnistämään laatu- ja konseptikilpailun Eteläsataman Makasiinirannan uudistamiseksi. Kilpailu suunnataan rakennus- ja kiinteistöalan toimijoille. Kilpailu on kaksivaiheinen. - Alueelle on mahdollista ehdottaa...

Merikotka kotiutui Helsinkiin

Vanhankaupunginlahti on monien kantakaupunkilaistenkin suosittu ulkoilu- ja vierailukohde, myös talvella. Helsingin kaupungin mukaan merikotka näyttää kotiutuneen Vanhankaupunginlahden Lopin saarelle jäädäkseen. - Merikotkapari on viettänyt syksyn ja...

Jäänmurtaja Kontio lähti Katajanokalta Perämerelle

Talven ensimmäinen jäänmurtaja-alus on lähtenyt matkaan Helsingistä satojen kilometrien päähän Perämerelle. Jäänmurtaja nimeltään Kontio irrottautui Katajanokan laiturista joulupäivänä. Asiasta kertoivat 25. joulukuuta sekä Väylävirasto että...

Mieskuoron joululaulut ilahduttivat kotipihoilla

Mieskuoro Könsikkäät joutui koronan takia perumaan perinteiset joulukonserttinsa. Kuorossa ei kuitenkaan jääty toimettomiksi, vaan päätettiin lähteä ilahduttamaan ihmisiä arjessa laulamalla tuttuja joululauluja kotipihoilla. Katso...

Jäteastioiden tyhjennyksissä poikkeuksia joulun juhlapyhinä

Jätekuljetuksien aikatauluissa esiintyy poikkeuksia joulunajan juhlapyhien vuoksi pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. HSY toivoo, että kiinteistöt huolehtivat porttien aukiolosta, jotta jätehuolto toimii sujuvasti. Joulun ja uudenvuoden juhlapyhät...

Helsinki perustamassa uuden markkinointiyhtiön

Helsingin kaupunki valmistelee Helsinki Business Hubin, Helsinki Marketingin ja Helsinki Abroadin toimintojen yhdistämistä loppuvuonna 2020 ja alkuvuonna 2021. Toiminnot on tarkoitus yhdistää uuteen yhtiöön. Uuden...

Energiarenessanssi Helsinkiin

Helsingin kaupunki pääsee toteuttamaan yhtä merkittävimmistä päästövähennystoimistaan vuoden 2021 alusta lähtien, kun energiarenessanssi-toimintamalli käynnistyy. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarviokäsittelyssä toimintamallin rahoituksen vuodelle 2021. Energiarenessanssin tarkoituksena on...

Rakentamisen Ruusu Supercellin pääkonttorille

Helsingin kaupunki on valinnut Rakentamisen Ruusu 2020 -palkinnon saajaksi Supercellin pääkonttorin uudisrakennushankkeen. Jätkäsaaressa oleva Supercellin pääkonttori edustaa uutta puurakentamista, jossa on rohkeasti etsitty uusia ratkaisuja...

Helsingin ja Pietarin välisestä junayhteydestä näyttely Helsingissä

Helsingissä on avattu 10. joulukuuta mielenkiintoinen juhlanäyttely Helsingin ja Pietarin välisestä junayhteydestä. Vuosi 2020 on merkkivuosi Helsingin ja Pietarin väliselle junayhteydelle. Tänä vuonna on kulunut...