Kruununhaka

Helsinki-huussi avataan

Ensimmäinen Helsinki-huussi avataan yleisölle 30. syyskuuta 2021 Pornaistenniemen ulkoilualueella Vanhassakaupungissa. Helsinki-huussi on pääkaupungin oma kuivakäymälämalli. Vanhankaupungin Helsinki-huussissa on kaksi huussitilaa, pisoaari sekä vaja työntekijöiden huoltotarvikkeille. Huussin...

Helsingin pysäköinninvalvonta täytti 50 vuotta

Helsingin kaupungin pysäköinnintarkastajien työasu oli 50 vuotta sitten tyystin erilainen kuin nykyisin. Tuolloin pysäköinninvalvonta-apulaiset partioivat kaduilla viininpunaisissa virka-asuissa. Kunnallinen pysäköinninvalvonta on täyttänyt Helsingissä 50 vuotta tänä...

Ennuste: Helsingissä 700 000 asukasta vuonna 2028

Helsingin kaupungin julkaiseman väestöennusteen mukaan Helsingin väestö kasvaa nykyisestä 656 920 asukkaasta 700 000 asukkaaseen vuonna 2028. Ennuste on varsin optimistinen, sillä kaupungin kasvu on...

Nuorisovaalit lähestyvät

Lakisääteiset nuorisovaltuustovaalit käynnistyvät Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Nuorisovaltuustovaalien ehdolle asettautuminen alkoi 13. syyskuuta. Äänestys pidetään 8. marraskuuta. Nuorisovaltuustot ja -neuvostot ovat kuntalain edellyttämä nuorten vaikuttamiselin, joka...

Ekaluokkalaisille kirjalahja kirjastosta

Helmet-kirjastot antavat yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille peruskoulunsa aloittaville pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan lukuvuonna 2021–2022. Ekaluokkalaiskampanjalla halutaan rohkaista pieniä lukijoita tarttumaan kirjaan ja luomaan mukavia lukumuistoja myös yhdessä...

Sähköpotkulaudat aiheuttavat päänvaivaa

Sähköpotkulaudat ilmestyivät Helsingin katukuvaan keväällä 2019. Alkuinnostuksen jälkeen asenteet ovat muuttuneet. Sähköpotkulautoihin liittyy yhä enemmän kielteisiä ilmiöitä. Sähköpotkulautojen tarkoitus oli helpottaa ns. ”viimeistä kilometriä”...

Korkeasaareen suunnitellaan uusi trooppinen talo

Korkeasaari on saamassa Kruunusiltojen raitiotien vanavedessä uuden pääsisäänkäyntirakennuksen ja uuden trooppisen eläintalon. Korkeasaari valmistelee kahta suurta rakennushanketta, joista toinen käsittää nykyisen trooppisen Amazonia-talon korvaamisen uudella...

Missä päin Helsinkiä asui Nuuskamuikkusen esikuva?

Uusi kirjateos johdattaa tutustumaan Helsinkiin kuvataiteilijan ja kirjailijan Tove Janssonin (1914-2001) silmin. Jyväskyläläisen historian tutkijan ja kirjailijan Juha Järvelän kirja ”Tove Janssonin Helsinki” vie lukijan...

Senaatintorin valaistus uusitaan

Senaatintorille rakennetaan uusi valaistus, jonka tavoitteena on yhtenäistää arvokkaan kaupunkitilan ilmettä. Maanrakennustyöt pyritään saamaan valmiiksi loppuvuoden 2021 aikana. Senaatintorille asennetaan rakennustöiden ajaksi väliaikainen valaistus. Varsinainen lopullinen...

Ilouutinen politiikkaa seuraaville

Politiikkaa seuraaville ilouutinen: kesäkuussa valittujen kunnanvaltuustojen uusi kausi on alkanut! Helsingissä kaupunginvaltuuston puolueiden paikkamäärissä tapahtui pientä muutosta, mutta ei ryhmien suuruusjärjestyksessä. Ensimmäisessä kokouksessaan 2.8....