Taistelu hävikkiä vastaan on kasvussa – hävikistä gourmeeta ja olutta
Suomalaiset ovat yhä enemmän tietoisia siitä, että ruoan ympäristövaikutuksia voi pienentää vähentämällä hävikin määrään. WWF:n alkuvuodesta julkaistun kyselyn perusteella valtaosa suomalaisista haluaa vähentää hävikin...
Tuore tutkimus: Liikunnalla ei suurta merkitystä kolesteroleihin
HUS:ssa selvitettiin, miten lihavuus ja fyysinen kunto vaikuttavat kehon aineenvaihduntaan. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että liikunnalla on kudoksia virkistävä vaikutus, mutta ei ei kumoa lihavuuden...
Suomen taideaarteet halutaan kaikkien ulottuville – pian pääsee virtuaalivierailuille
Kiasmaan, Ateneumiin ja Sinebrychoffin taidemuseoon pääsee tulevaisuudessa seikkailemaan myös virtuaalisesti.
Kansallisgalleria, joka koostuu edellä mainituista museoista sekä maamme kuvataiteen kansalliskokelmasta, on Suomi100-vuoden kunniaksi aloittanut suuren...
Älä käy ehottelemaan
Viime aikoina on jälleen alettu puhua ilmiöstä nimeltä naisten seksuaalinen ahdistelu. Kyseinen konsepti on ollut pinnalla enemmän tai vähemmän jo vuosia, ja osaltaan siitä...
Yläasteikäisiä perehdytetään hävikin vähentämisen saloihin
Valtakunnallisella Hävikkiviikolla 11.-17. syyskuuta pari tuhatta peruskoulujen yläkoulun oppilasta perehtyy hävikin vähentämisen saloihin. He valmistavat aterioita joko kauppojen hävikki-elintarvikkeista tai vastaavasti kotitalousluokasta löytyvistä ylijäämä...
Helsingin kaupunginosien Facebook-ryhmissä luottamusta ja kontrollia
Helsingin kaupungin tekemän selvityksen mukaan kaupunginosayhteisöt ovat viime vuosina lajentuneet myös verkkoon Helsingissä. Lähes kaikille Helsingin kaupunginosille on perustettu viime vuosina omat Facebook-ryhmät. Niiden...
Vesirokkorokote nyt kaikille 1,5 – 11 -vuotiaille
Vesirokkorokote kuuluu syyskuun alusta alkaen kansalliseen rokotusohjelmaan ja se on maksuton.
Lapset rokotetaan neuvoloiden ja koulujen ikäkausitarkastuksissa vähitellen seuraavan vuoden kuluessa.
”Kaikkien lasten rokottaminen kertarysäyksellä ei...
Auta iäkästä – ryhdy ulkoiluystäväksi
Ulkona liikkuminen on merkittävä hyvinvoinnin edistäjä. Se virkistää ja rauhoittaa mieltä, kehittää tasapainoa ja lihasvoimaa sekä terästää muistia. Ulkoilu tarjoaa elämyksiä sekä yhdessäoloa.
Päivittäisen ulkoilun...
Länsimetro tulee –oletko sinä valmis?
Espoon ja Helsingin välinen joukkoliikenne mullistuu kun länsimetro aloittaa liikennöintinsä lähiviikkojen aikana. Saattaakin helposti käydä niin, että metroliikenne on aloitukseen valmiimpana kuin matkustajat.
Metrolla pääsee...
Syysunelmia
Eletään aikoja, jolloin osoite vaihtuu. Maaseutulomailun hurma vaihtuu pääkaupunkiseudun harmaaseen arkeen. Vai onko se niin?
No ei tietenkään. Nyt on syysunelmien vuoro.
Suuri osa ruuhka-Suomessa asuvista...









