Otaniemen ja Kannelmäen välille tiheä bussiyhteys lähivuosina
Helsingin poikittaislinjaston kehittämissuunnitelma vaikuttaa myös Espoon Otaniemen bussiyhteyksiin.
HSL:n hallitus on hyväksynyt poikittaislinjaston kehittämissuunnitelman. Muutokset astuvat voimaan arviolta elokuussa 2021.
Helsingin sisäisen bussilinjan 52 reitti muuttuu...
Poistaako ideakilpailu autot Töölöntorilta?
Nähtäväksi jää, häviävätkö autot Töölöntorilta tulevaisuudessa. Ainakin viime syksynä avatun Töölönkadun pysäköintiluolan kaavoittamista kaupunki perusteli aikoinaan sillä, että autojen parkkipaikat saadaan pois Töölöntorilta.
Kaupunki käynnistää...
Tuore kansanedustaja: Kalasatamaan tarvitaan kirjasto
Kalasatamaan vaaditaan kirjaston perustamista. Kalasatama on yksi Helsingin nopeimmin kasvavista uusista projektialueista.
Valtuustoaloitteen Kalasataman kirjastosta on tehnyt vihreiden kaupunginvaltuutettu Mari Holopainen, joka on nyt myös...
Asukkaita osallistuu Järvenpään hautausmaan kevättalkoisiin
Kevään myötä kuntalaisten yhteisiä siivoustalkoita järjestetään erilaisissa paikoissa. Yksi erikoisempi paikka on hautausmaa.
Järvenpään seurakunnan hautausmaalla pidetään kaikille avoimet siivoustalkoot tiistaina 7. toukokuuta.
- Nämä talkoot...
Kerava valmistautuu viiden vuoden päästä järjestettäviin asuntomessuihin
Keravalla valmistellaan täyttä häkää asuntomessuja, vaikka messut ovat vasta viiden vuoden päässä.
Keravan kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen, joka vahvistaa valtakunnallisten asuntomessujen...
Tuusulan osallistuva budjetointi: lätkätori ja lasten harrastuksia
Tuusulan osallistuvan budjetoinnin äänestys on ratkennut. Toteutukseen on valittu 34 äänestyksessä ollutta ehdotusta.
Tänä vuonna jaossa oli 100 000 euroa ja summasta kisasi 95 asukkaiden...
Taiteilija koosti ehtoollispöydän Hietaniemen rantaan ajautuneesta roskasta
Töölössä sijaitsevan Galleria Lapinlahden tilassa järjestetään edelleen taidenäyttelyjä, vaikka Kunst-taiteilijakollektiivin ylläpitämä galleria lopetettiin viime tammikuussa. Lapinlahden Lähde Oy:n hallinnoimaa tilaa on sen jälkeen annettu...
Sinebrychoffin olutpanimo perustettiin Punavuoreen 200 vuotta sitten
PUnavuoren historiaan ja nykypäivään kiinteästi kuuluva Sinebrychoff täyttää 200 vuotta tänä vuonna. Osa Sinebrychoffin olutpanimon vanhoista rakennuksista on säilynyt ja ne hallitsevat edelleen kahta...
Näyttävä EU:n virastotalo näkyy jo Punavuoren katukuvassa
Pursimiehenkadun loppupäässä kävelijää tulee vastaan poikkeuksellisen näyttävä ilmestys. Täällä on rakenteilla iso talo, joka erikoisella ulkomuodollaan muistuttaa jyrkkää pyramidia. Nähtävissä myös on, että talon...
Espoo vuokraa tontin uudelle ruokakaupalle Laaksolahdessa
Pitkäjärventien ja Riihiniityntien kulmaan suunnitellaan ruokakauppa.
Espoon kaupunginhallituksen elinkeino-ja kilpailukykyjaosto on päättänyt vuokrata Hok-Elannolle tontin Laaksolahdesta.
Hok-Elannon tavoitteena on toteuttaa tontille 1 100 kerrosneliömetrin kokoinen liiketila,...









