Tapiola-Westend

Saunaseura haluaa Suomalaisen Saunan Päivästä liputuspäivän

Sauna on oleellinen osa suomalaisuutta. Suomen Saunaseura ja Sauna from Finland keräävät Suomen satavuotisjuhlavuoden 2017 aikana kansalaisadressin edistääkseen kesäkuun toisena lauantaina vietettävän Suomalaisen Saunan...

Kimmo laihdutti 57 kiloa: nyt energiaa riittää harrastuksiinkin.

Kimmo Niskanen kertoo, että 57 kiloa kevyempänä olo on jo tosi mukava. Viime helmikuussa startannut projekti rullaa eteenpäin vakain ottein. Tähtäimessä on pudottaa...

Alkuvuoden liikuntainnostus näkyy myös liikuntatapaturmina

Liian tarmokas kuntoilun tehostartti voi aiheuttaa vammoja, joista toipuminen kestää pitkään. Näin tapaturmien todennäköisyyttä voi pienentää. Vuodenvaihteen jälkeen liikuntakeskuksissa on jälleen tavallista enemmän kuhinaa,...

Lapsiystävällinen kunta on hyvä kaikenikäisille

Lasten palvelujen kuten varhaiskasvatuksen, koulun ja vapaa-ajan toiminnan painoarvo kunnissa kasvaa, sillä ne jäävät sote- ja maakuntauudistuksessa kuntien vastuulle. Kuntiin tarvitaan päättäjiä, jotka tuntevat...

Moni jää lumikeleillä kotinsa vangiksi

  Moni jää lumikeleillä kotinsa vangiksi Jokatalvinen taistelu lumikasoja vastaan on totta myös eteläisimmässä Suomessa. Kun lunta sataa paljon, suurimmissa vaikeuksissa eivät ole autoilijat, vaan erilaisia...

Joulukuuset voi upottaa veteen kalojen hyödyksi

Joulukuusta ei Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön mukaan kannata heittää pois, vaan sen voi kierrättää hyötykäyttöön kalojen hyväksi. Veteen upotetut joulukuuset toimivat erinomaisina kalojen kutualustoina. Kaupunkien ja suurten...

Leikkiin heittäytyminen tuo iloa ja lisää luovuutta

Leikki tekee hyvää kaikenikäisille. Leikki on lapselle luontainen tapa toimia ja osallistua. Leikin avulla lapsi oppii monia taitoja, kuten kykyä kuvitella. Leikkimällä lapsi myös hahmottaa...

Joulukuusi saa kyytiä loppiaisena

Joulukuusi saa kyytiä loppiaisena – ohjeet kuusen hävittämiseen Valtaosa joulukuusen hankkineista vie sen ulos loppiaisena. Toiset heittävät kuuselle hyvästit heti joulun jälkeen uutena vuotena, mutta...

Vuodenvaihde toi muutoksia apteekkiasiointiin

Vuodenvaihteen mukanaan tuomia merkittävimpiä muutoksia ovat paperiresepteistä luopuminen, reseptien voimassaoloajan piteneminen vuodesta kahteen vuoteen sekä peruskorvattavien lääkkeiden hankintavälin tarkempi seuranta. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki...

Hyvä uudenvuodenlupaus sopii oman arjen rytmiin

Hyvä uudenvuodenlupaus kannustaa pysyvästi terveempään elämään. ”Hyvässä uudenvuodenlupauksessa ihminen hakee todellista muutosta elämäänsä. Kaikkein tärkeintä on, että tehty lupaus sopii ihmisen elämäntyyliin”, kertoo Sydänliiton ravitsemusterapeutti...