Koti Espoo Sivu 54

Espoo

Ympäristötaidetta esillä Espoon Rantaraitilla

Luonto- ja merimaisemistaan tunnetulla rantatiellä on nyt tavallisuudesta poikkeavaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Suur-Espoonlahteen sijoittuva ympäristötaideteos Rakkauskirjeitä luonnolle on Taidekollektiivi SISU:n toteuttama viiden ympäristötaideteoksen kokonaisuus. Se on...

Espoon väestönkasvu vauhdittui

Espoon väestö oli kesäkuun 2023 lopussa ennakkotietojen mukaan 309 490 asukasta. Ennakkotietojen mukaan Espoon väestö kasvoi tammi-kesäkuun aikana 4 220 asukkaalla, mikä on 710 asukasta...

Leppävaaran Vallikallioon luvassa uusi päiväkoti

Nykyinen Vallipuiston päiväkodin rakennus aiotaan korvata uudella rakennuksella lähivuosina. Hankesuunnnitelman mukaan samalla tontilla Leppävaaran Vallikalliossa sijaitseva 1980-luvun alkupuolella valmistunut yksikerroksinen päiväkotirakennus purettaisiin. Siinä on varhaiskasvatuspaikkoja sadalle...

Otsolahti ja Otaranta valkoposkihanhien suosikkialueita Espoossa

Poikueita havaittiin itäisessä Espoossa paljon Westendissä. Pääkaupunkiseudun valkoposkihanhien kokonaismäärä kasvoi heinäkuussa 2023 hieman edelliskesään nähden, mutta poikasten määrä väheni. Asiasta tiedottaa Suomen ympäristökeskus, joka seuraa valkoposkihanhien...

Uudella Grand Designs kaudella mielenkiintoiset kohteet Suvisaaristossa ja Kirkkonummella

Suomalaisen arkkitehtuurin ja asumisen ohjelma Grand Designs Suomi seuraa toisellakin tuotantokaudella rohkeiden rakentajien taloprojekteja piirustuspöydältä unelmien kodeiksi. Uudella kaudella nähdään 10 persoonallista rakennusprojektia ja...

Kotimaisten kielten keskus: & on epäselvä nimi

Espoon kaupunginteatteri tiedotti perjantaina 18. elokuuta 2023 muuttaneensa nimensä &:ksi. Uusi nimi tulee sanaparin Espoon teatteri alkukirjaimista ET, joista on edelleen johdettu &-merkki. Merkki...

Velskolan kartanon peruskorjaus alkoi Pohjois-Espoossa

Nuuksion kupeessa sijaitseva Velskolan kartano on peruskorjauksessa. Velskolan kartano on rakennettu 1930-luvulla, ja nykyisin paikka on Espoon seurakuntien kurssikeskuksen käytössä. Kartanon peruskorjauksessa uusitaan talotekniikka ja tehdään...

Matkustajamäärä nousi kaukojunissa

VR:n mukaan kaukojunaliikenteen matkustajamäärä kasvoi kesäkuussa 2023 jopa koronapandemiaa edeltänyttä vuoden 2019 kesäkuuta suuremmaksi. - Kesäkuussa kaukoliikenteessä tehtiin yhteensä yli 1 300 000 matkaa, mikä...

Sortti-autojen jätemäärä kasvoi

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjesti huhti–kesäkuussa yhdeksän viikkoa kestäneen Sortti-keräysautokierroksen. Sortti-keräysautot pysähtyivät lähes 300 paikalla pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Asiakkaita autoilla kävi reilut 13 000, joka on...

Uusi näyttävä tornitalo Keilaniemeen

Kone Oyj:n tornitalon naapurissa Keilaniemessä alkaa uuden tornitalon rakentaminen. Kohteen rakennuttaa työeläkeyhtiö Varma ja sen nimi on Keilaniemen Portti. Rakennus kohoaa valmistuttuaan 57 metrin korkeuteen ja...