Tapiolan Kulttuuriaukiosta suunnitellaan monikäyttöinen aukio

Näkymä Kulttuuriaukiolle luoteesta. Kuva: Arkkitehtitoimisto HKP Oy.

Kulttuuriaukiosta kehitetään kaupungin mukaan viihtyisä ja vehreä kaupunkiaukio, jonka laidalle tulee uusia asuntoja, liiketiloja, toimistoja, palveluja sekä Espoon kaupunginteatterille uudet tilat Kulttuurikeskuksen laajennusosaan.

Tapiolan Kulttuuriaukion asemakaavaehdotus on osa Tapiolan laajempaa kehittämistä. Tapiolan alue on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, jolla on rakennus- ja kulttuurihistoriallisia arvoja ja jonka kaupunkikuvaa on suojeltava.

Espoon kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi helmikuussa kaavaehdotuksen nähtäville eräin lisäyksin.

Yhdessä lisäyksessä lautakunta toivoo, että kaavaehdotuksen jatkotyöstössä kiinnitetään erityistä huomiota Kulttuuriaukiolle saapumiseen.

– Kulkeminen tehdään mahdollisimman sujuvaksi sekä Ainoan ja metroaseman suunnalta saavuttaessa, että saattoliikenteen osalta.

Kaupungin tavoitteena on, että autojen pysäköinti siirtyy kokonaan pois aukiolta.

– Aukiolle tulee tiloja viihtyisälle oleskelulle ja tapahtumien järjestämiselle. Monikäyttöinen aukio taipuu urbaaniksi tapahtumien pitopaikaksi, jossa tilaisuuksia voivat kaupungin lisäksi järjestää myös esimerkiksi asukkaat. Aukiolle ilmettä antavat puut ja istutukset. Myös taideteosta on suunniteltu aukiolle, tiedotti kaupunki.

Kulttuuriaukiota rajaavien keilahallin ja Marimekkotalon tilalle suunnitellaan uutta liike-, toimisto- ja palvelurakentamista.

Uudet tilat toisivat 300 uutta työpaikkaa lisäämään Tapiolan elinvoimaisuutta.

Uusia asuntoja ehdotetaan purettavan Kaupinkallion pysäköintilaitoksen paikalle.

Siihen on tulossa kaksi asuintaloa, joiden korkeutta on madallettu asukaspalautteen perusteella 6–7 kerrokseen. Asuintalojen pohjakerrokseen voisi tulla erilaisia liiketiloja ja palveluja, kuten esimerkiksi uusi keilahalli.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.