Sähköpotkulaudat ilmestyivät Helsingin katukuvaan keväällä 2019. Alkuinnostuksen jälkeen asenteet ovat muuttuneet. Sähköpotkulautoihin liittyy yhä enemmän kielteisiä ilmiöitä. Sähköpotkulautojen tarkoitus oli helpottaa ns. viimeistä kilometriä eli joukkoliikennematkan jälkeen jäljelle jäävää matkaa määränpäähän. Sähköpotkulautoja käytetään kuitenkin paljon myös muunlaiseen matkantekoon.
Sähköpotkulautojen käyttöön kantakaupungin alueella liittyy monia ongelmia. Yksi keskeisimmistä johtuu ajoväylien katupäällysteestä. Sähköpotkulaudoilla kuuluu ajaa pyöräkaistalla tai sellaisen puuttuessa ajoradalla. Kantakaupungissa on suhteellisen vähän erillisiä pyöräkaistoja ja ajoväylät taas on monin paikoin päällystetty nupulakivillä. Kaikki, jotka ovat kokeilleet sähköpotkulautoja nupulakivillä tietävät, että matkanteko on hyvin epämiellyttävää ja vaikeaa. Tämän takia monet rikkovat lakia ja ajavat jalkakäytävällä.
Toinen merkittävä ongelma liittyy liikennekulttuuriin. Tällä hetkellä sähköpotkulaudoilla ajaminen on valitettavan piittaamatonta, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa sekä muille tienkäyttäjille että lautailijoille itselleen. Sähköpotkulaudoilla on mahdollista päästä kokemaan moottorikäyttöisen ajoneuvon vauhdin huumaa ilman mitään vaadittavaa osoitusta liikennesääntöjen tuntemisesta.
Erityisesti viikonloppuisin sähköpotkulaudat ovat juhlivan nuorison suosiossa. Alkoholin vaikutuksen alaisena ja usein useampi henkilö kerralla hypätään laudan kyytiin. Tämä lisää merkittävästi tapaturmariskiä. Sähköpotkulautojen käyttöehdot kieltävät ajamisen humalassa ja useampi ihminen kyydissä. Siitä huolimatta näitä sääntöjä rikotaan toistuvasti.
Sähköpotkulautoihin liittyvien tapaturmien kasvaessa ongelmaan on pyritty löytämään ratkaisuja. Syyskuun alussa kaupungin ja yritysten välillä sovittiin lautojen käyttöön liittyvistä uusista rajoituksista. Jatkossa lautojen käyttö viikonloppuöisin estyy ja arkiöisin lautojen nopeusrajoituksia alennetaan. Muutosten vaikutuksia on tarkoitus seurata syksyn kuluessa.
Sähköpotkulaudat kykenevät parhaimmillaan helpottamaan matkantekoa ja liikkumista keskustan alueella. Tällä hetkellä tapaturmiin ja sääntöjen noudattamatta jättämiseen liittyvät ongelmat ovat kuitenkin korostuneet. Yleinen mielipide on alkanut kääntyä sähköpotkulautoja vastaan. Yhteistyötä kaupungin ja yritysten kanssa tulee jatkaa ja pyrkiä löytämään toimivia keinoja haittojen vähentämiseksi. Lautojen täyskiellon tulee olla vasta viime sijainen keino ongelmien ratkaisemiseksi. Mutta tarvittaessa sitäkin on arvioitava.
Otto Meri
kaupunginvaltuutettu (kok)