Otatin lapsillani itsestäni uuden selfien. Tarkoituksenani oli vaihtaa Facebook kuvani. Olin tyytyväinen kuvaan ja ulkonäkööni. Pientä meikkausta kuva oli kylläkin kaivannut. Lähetin testikuvan tuttavilleni. Eräs kaukainen tuttavani vastasi kuvani lähettämiseen: pikaista paranemista toivotuksella.
Olin tyrmistynyt! Enkö muka ollut ikäisekseni hyvän näköinen ja hyvin säilynyt. Piru vieköön! Mitä porukka oikein kuvitteli minun ikäisestäni ihmisestä? Ei varmaankaan rypyn ryppyä, varsi kuin pajunvitsa ja hipiä loistaa kuin uudenuutukainen. Sitä varmaan. Mutta minussa kaikki valitettavasti näkyy: ikä, kokemukset, pettymykset, kärsimykset mutta onnenkin hetket. Mitään noista ei voi jättää rannalle . Kaikki on kannettava mukana. Haluaisin mieluusti tilata itselleni kyllä korvaavan kropan, kun tämä nykyinen on jatkuvasti ryppyinen ja epäkunnossa. Mutta en uskonut sen näkyvän noin selvästi päältä päin. Toden totta!
Vanhuudesta on sanottu, että silloin tietää olevansa vanha, jos et tee tuskin mitään pitkin päivää, mutta kuitenkin tarvitset päiväunet jatkaaksesi mitään tekemistä. Niinhän se on. Tässä iässä alkaa ymmärtää nuorena kuulemiansa sutkauksia. Kuten vaarini ilmoitus, että vanhana pitää aina olla lihomaan päin. En ymmärtänyt sitä ollenkaan, kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Mielestäni vaarini höpisi taas kuten hän niin usein ennenkin. Tähän ikään piti minun elää, että ymmärsin. Ryppyjähän hän tarkoitti, tietty! Lasteni suhtautuminen ikääntyvään mutsiin on aivan kahtiajakoista. Tytär otti takaapäin videon minusta kävelemästä. Siihen perustuen hän halusi todistaa, että tarvitsen fysioterapeutin opettamaan uudelleen minua kävelemään. Poikani ihmettelee, kun en mukamas jaksa kantaa vanhaa pöytää vintistä alas. Mutsihan jaksoi hänen muistoissaan vaikka mitä! Noiden kahden asennoitumisen väliltä löytyvä suhtautuminen olisi mielestäni lähinnä sitä oikeaa!
Ikääntymisen fantastinen puoli on siinä, että vihdoin voi löytää itsensä. Kukaan ei voi pakottaa mihinkään rooliin enää, jos ei sitä itse halua. Se on vapauttavaa! Voin olla eläkeläinen, jolta ei vaadita enää entisen työelämän vaatimia velvollisuuksia. Eikä minun tarvitse ratsastaa entisen elämäni meriiteillä, voin rakentaa uusia. Kuten eräs vanha tuttavani sanoi: entinen työelämä on kaukainen muisto vain! Hyvä niin, pysyköön siis muistojen joukoissa! Voin kohauttaa vain olkapäitäni, jos jossain instanssissa kysellään henkilöllisyystodistuksen perään. ”Näytänkö niin nuorelta?”” Ei, kyselen vain josko olette oikeutettu seniorialennukseen!” Tai voin vain ostaa itselleni campingauton ja huristella, mihin nokka näyttää. Vaikka tiedän lähipiiriläisteni irvailevan, että campingiin voi käyttää pienen omaisuuden elääkseen kuten koditon!
Elina Kuosmanen
