Vappu on juhla, jonka moni tunnistaa, mutta harva oikeastaan tuntee. Sen lähestyminen näyttäytyy meille ensin haalariasuisten toheltajien ilmestymisenä katukuvaan. Vappu näkyy ilmapalloina, serpentiininä, ylioppilaslakkina ja kuohuviinilasina – kevään kepeänä purkauksena pitkän talven jälkeen. Silti pinnan alla elää jotakin paljon vanhempaa ja vakavampaa. Vappu ei ole syntynyt ilosta, vaan tarpeesta.
Jos katsoo tarpeeksi kauas taaksepäin, päätyy aikaan ennen kristinuskoa. Kevät ei ollut itsestäänselvyys, vaan epävarma käännekohta. Siksi sitä juhlistettiin äänekkäästi ja näyttävästi: poltettiin kokkoja, pidettiin meteliä ja yritettiin karkottaa kaikki se, mikä voisi estää uuden kasvun. Kevät oli lupaus – mutta myös riski.
Kristinusko ei poistanut tätä juhlaa, vaan nimesi sen uudelleen. Päivä liitettiin Pyhä Walburgan muistopäivään, ja näin syntyi Walpurgin yö. Vanhat tavat kuitenkin säilyivät. Ihminen ei luovu helposti rituaaleista, jotka liittyvät toivoon.
Mutta vapun merkitys ei jäänyt siihen. Teollistumisen myötä juhla sai uuden, yllättävän suunnan. 1800-luvun lopulla siitä tuli työväenliikkeen päivä – ei kevään, vaan oikeuksien juhla. Taustalla vaikutti Haymarketin mellakka, joka teki 1. toukokuusta kansainvälisen symbolin työntekijöiden kamppailulle. Yhtäkkiä sama päivä, jota oli vietetty peltojen ja vuodenaikojen vuoksi, täyttyi puheista, vaatimuksista ja marssivista ihmisjoukoista.
Suomessa tähän kerrostumaan liittyi vielä kolmas. Ylioppilaat ottivat vapun omakseen – tai ehkä löysivät siitä jotakin itselleen sopivaa. Helsingin yliopiston opiskelijaperinteet loivat juhlaan keveyttä, ironiaa ja riehakkuutta, mitä on näihin päiviin saakka edelleen huolella jalostettu Otaniemessä. Ylioppilaslakki ei ole vain päähine, vaan symboli sivistyksestä, saavutuksesta ja myös tietynlaisesta nuoruuden huolettomuudesta.
Ja sitten on hetki, joka kiteyttää kaiken. Kun Havis Amanda saa lakkinsa suorassa tv-lähetyksessä, kaikki pysähtyy hetkeksi. Se on outo näky: patsas lakitetaan, kuohujuomapullot poksahtelevat, iloiset ihmiset hurraavat, ja jokainen tuntuu tietävän, että nyt alkaa jotakin yhteistä. Vappu ei ole vain haalariasuisten opiskelijoiden juhla eikä työväen juhla – vaan kaikkien.
Vappu on ainutlaatuinen yhdistelmä. Se on yhtä aikaa kapinaa ja karnevaalia, historiaa ja hetkellisyyttä. Se kantaa mukanaan muistoa ajoista, jolloin kevät piti varmistaa rituaalein, ja ajoista, jolloin oikeuksia piti vaatia kadulla. Ehkä juuri siksi se tuntuu yhä merkitykselliseltä.
Kun kohta taas nostamme lasin vapulle, emme juhli vain kevättä. Juhlimme sitä, että talvi on selätetty – tavalla tai toisella.
Skål på den saken!
