Suomen suosituin urheilulaji jääkiekko porskuttaa vahvasti. Leijonat on hallitseva maailmanmestari ja NHL:ssä riittää mielenkiintoista seurattavaa. KHL:n Jokerit ja Liigan HIFK, helsinkiläiset seurahelmet, ovat nekin herättäneet heti alkusyksystä taas tuimia tunteita kannattajissaan.
Ei riitä, tällä porukalla ei taistella mestaruudesta, monet fanit toistelevat jo kevättä arvioiden. Parannettavaa piisaa, se myönnetään sekä Jokereissa että HIFK:ssa.
Kumpainenkin, niin Jokerit kuin HIFK, sukelsivat shokeeraavan syvällä sarjakautensa aluksi.
Jokerien synkeä kausialku, joka toi yhdeksästä ensimmäisestä ottelusta vain kolme voittoa, oikeni jyrkästi, tuloksena jopa kuusi peräkkäistä voittoa. Ryhtiliikettä avitti NHL:ssä Carolina Hurricanesia viime kaudella edustaneen uutteran laitahyökkääjän Saku Mäenalasen värväys.
Jokerien uutta tulemista myös kohensi ratkaisevasti tuoreen MM-kultamitalistin Veli-Matti Savinaisen tervehtyminen maaleja viimeistelemään. Savinainen debytoi Jokereissa vasta
kauden 13:nnessa liigapelissä toivuttuaan ensimmäisessä harjoitusottelussa saamastaan jalkavammasta.
Muurausta ja tähtäintä
Jokereilla riittää vielä kosolti haasteita. Jääkiekon tärkeimmäksi pelaajatontiksi tiedetty maalivahtiosasto on edelleen ohut, kun NHL-paluumuuttaja ja ykköstorjujaksi aiottu Antti Niemi hakee edelleen vielä ensimmäistä voittoaan Helsingissä.
Janis Kalnins on osoittautunut Niemeä etevämmäksi. Latvialaisen taakse on isketty 12 ottelussa 23 maalia – Niemen ohi kiekko on viuhunut 25 kertaa ainoastaan 7 pelissä.
Voitto-ottelut jakaantuvat paljastavasti 8-1 Kalninsin eduksi.
Yksi petrauselementti Jokereille voi syntyä, kun puolustaja ja varakapteeni Sami Lepistö sekä MM-kultaa isosti viitoittanut Marko ”Mörkö” Anttila saavat sihtinsä kuntoon.
Myös Stretsi-lempinimen tunteva laitahyökkääjä Anttila latoi Slovakiassa Suomen kultajuhliin päättyneessä MM-turnauksen 10 ottelussa finaalia myöten toinen toistaan tärkeämpiä osumia kaikkiaan neljä. Vain New York Rangersin ykkösvaraus Kaapo
Kakko ylsi enempään kuudella osumallaan.
Mutta KHL:n Anttila starttasi rutikuivasti. Joukkueensa ahkerimpana laukojana kunnostautunut Anttila tarvitsi liki 18 ottelua ja 43 laukausta, ennen kuin sai ketsuppipullon vihdoin avattua ja pleksin takana lepäilleen maalilampun punaiseksi.
Ahkerasti hyökkäävä Lepistö puolestaan kokosi viime ja toissa kaudella Jokereissa yhteensä 15 täysosumaa. Hänen KHL-maaliennätyksensä 11+6=17 syntyi neljä kautta sitten Ufa:n
paidassa. Lepistön kuluvan sesongin 17 ensimmäisessä pelissä kutisaldoksi
muodostui 23 ilman maalin maalia.
Joukkue edellä
Pelimiestä kaivelee henkilökohtaisia tilastoja enemmän joukkueen suoritus. Jokerit johti 3-1 mutta taipui 3-4-jatkoaikahäviöön Torpedolle. Lokakuisessa pelissä Lepistö vapautti kahdella pitkällä upean oivaltavalla syötöllään hyökkääjän niin, että molemmista syntyi maali.
Jokerien pistesaalistus venyi kotitappiosta huolimatta kahdeksan ottelun mittaiseksi. Kyseessä oli kauden kahdeksas tappio ja samalla jo neljäs yhdellä maalilla hävitty mittelö.
Lepistö väisti puhumasta pinnoistaan ja putkesta. Sanat kertoivat pettymyksestä ja nälästä parempaan.
– En tiedä syytä tähän. Mutta näin ei voi pelata. Tämä oli nyt toinen perättäinen tappiomme, Lepistön kriittinen kommentti kuului.
PS. lokakuun puolivälissä HIFK väisti täpärästi sudenkuopan kellarikerrostaistossa. Se vältti päätymisen pahnasijalle 15 lyömällä TPS:n 2-1. Sarjajumboksi suistetussa turkulaisseurassa käynnistyi myllerrys, joka johti urheilujohtajan eroon….
Tomi Sirén – Tuhansien matsien mies