Aapiskukko uhattuna

Martti Huhtamäki. Valtion journalismipalkinnolla palkittu Ilta-Sanomien ex-päätoimittaja

Kun tässä on tullut sompailluksi Helsingin ja Aitoon väliä vuosikymmeniä, koko ajan on käyty keskustelua kustannusten jaosta vakituisen asuinpaikan ja niin sanotun vapaa-ajan asumisen välillä. Palveluja kun tarvitaan kummassakin päässä eikä pelkästään pääkaupunki paisu. Sama tahti on askelten kaikkien suurten kaupunkien asukkaiden ja heidän huviloidensa ja mökkiensä välillä. Asutuskeskukset kaipaavat maaseutua, mutta myös monet syrjässä asuvat kaupunkeja. Teiden pitäisi olla kelvolliset ajetaan mihin suuntaan hyvänsä.
Karjaa on vaikea kasvattaa ja kaloja troolata etätyönä. Laivat valmistetaan syvien satamien ja autot asfalttiteiden tuntumassa.
Maaseudun kutistuminen on tosiasia. Peruselinkeinojen työpaikat vähenevät ja vain palvelupuolella kuihtuminen on hitaampaa. Maitoa, leipää, makkaraa, jauhoja, perunoita, kolmosolutta ja tuoremehua pitää saada lähietäisyydeltä. Bensiiniäkin pitää jo hakea pitemmältä. Siitä ei pidä soimata hallitusta. Euroopan Unionin innokkaat käskyläiset sulkevat huoltoasemia, kuten esimerkiksi Suomen vilkkaimpiin kuuluvan 24h Aapiskukon palvelupisteen Pälkäneellä. Eppu Normaalin isän suvun synnyinseudulta eli Syrjänharjusta on löydetty pohjavesialue, jonka vaikutuksesta ilmeisesti koko Eurooppa on huolissaan. Bensatankkien kapselointi ei kelpaa.
Samaan aikaan outo ja muutamassa vuodessa koko harjun pilaava Tavase-suunnitelma eli Mallasveden suodattaminen juomavedeksi, kelpaa suomalaisille byrokraateille.
Selitetään, että pieniin kuntiin riittävät pienet huoltoasemat ja autojen pikkuremontit voi tehdä itse. Niin oli joskus, mutta tänään renkaan tai valojen vaihto vaatii ammattilaisten työkaluja ja suuret huoltoasemat keskittyvät polttoaineiden ja öljyjen jakeluun, pääasiassa ohiajajille.
Työpaikkoja ne sensijaan tarjoavat paikalliselle työhalukkaille, etenkin silloin kun asemaa pidetään aina auki, kuten tämä Daniel Medelplanin ensimmäisestä puuhun veistämästä aapisesta muistuttava huoltoasema.
Maaseudun tyhjenemisen hidastamisen vaatisi kaikkien puolueiden päätöksiä. Keskustapuolue on sen aatteen puolesta puhujaksi julistautunut, mutta suuresta jäsenkunnasta huolimatta ei mielipiodemittausten mukaan siltäkään tunnu enää pontta löytyvän. Rkp on puolueista asuinpaikkojen suhteen tasapuolisin, mutta kannatus ei kasva ruotsia puhumalla Munsalassa eikä Ahvenanmaalla.
* * *
Tietenkin yhtälö on vaikea ratkaista. Kaikenlaisten kansalaispalkkakokeilujen sekaan voisi kuitenkin liittää kokeilun siitä, mikä vaikutus niin kaupunkilaisille kuin maalaisillekin olisi se, että kesämökkejä omistavat voisivat maksaa esimerkiksi 10 prosenttia veroistaan mökkikuntaansa eikä enää peloteltaisi sillä, että mökkiä tai huvilaa voisi käyttää vuodessa kauemmin kuin neljä kuukautta.
Siinä saattaisi säilyä muutama kauppa, huoltoasema ja terveyskeskus. Nyt karkuteillä oleville kunnanlääkäreille ja sairaanhoitajillekin voitaisiin järjestää mieluisa asunto, jossa on kuivat huoneet, ja valokaapeli ja vesi tulisivat sisään.

MARTTI HUHTAMÄKI
m.h.huhtamaki@gmail.com

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.