Telakkakadun remontti valmistuu pääosin ensi kesänä

Punavuoren Telakkakadun peruskorjauksessa oli aikaisemmin vaikeuksia, mutta nyt urakoitsija on ottanut kokonaisaikataulun kiinni, tiedotti Helsingin kaupunki helmikuun lopussa 2020.

Suurin osa Telakkakadusta ja Hietalahdenrannasta valmistuu kesällä Bulevardilta Punavuorenkadulle saakka.

Eiranrannassa on nyt vuoden 2020 alussa aloitettu hulevesiviemäerien asentaminen ja raitiovaunulinjan väliaikaisen päätepysäkin rakentaminen. Telakkakadulla tehdään jo suurelta osin viimeistelytöitä. Keväämmällä on luvassa pintojen eli asfalttien ja kiveyksien viimeistely.

Telakkakadun lähiympäristössä raitiovaunut, autot ja bussit siirtyvät kiertoreiteille 2. maaliskuuta. Työt ja poikkeusjärjestelyt risteyksessä jatkuvat alustavan aikataulun mukaisesti heinäkuun puoleenväliin saakka.

Katutyöt Bulevardin ja Hietalahdenrannan risteyksessä liittyvät Hernesaaren raitiotien rakentamiseen ja Telakkakadun peruskorjaukseen.

Risteyksessä tehdään uusia kiskoja Hernesaaren raitiotielle sekä asennetaan uudet vaihteet raitiovaunuille. Lisäksi samalla uusitaan vesijohtoja, kaukokylmää sekä tehdään uusia hulevesiviemäreitä.

Liikenne risteyksestä joudutaan siirtämään kiertoreitille, koska keskelle risteystä rakennetaan uusi hulevesiviemäri. Lisäksi kiskotöiden ja uusien vaihteiden asentamisen takia raitiolinja joutuu siirtymään kiertoreitille. Kiskotyöt ulottuvat Bulevardilla noin Abrahaminkadulle.

Uudet kiskot ja vaihteet liittyvät Hernesaaren raitiotiehen, joka kulkee vuonna 2021 Bulevardin, Hietalahdenrannan ja Telakkakadun kautta väliaikaiselle päätepysäkille Hernesaareen alkupäähän, Hernesaareenrantaan.