Kuplasta se kaikki alkoi – Volkswagen Suomessa 70 vuotta

Ensimmäiset kaksitoista Kuplaa luovutettiin omistajilleen 9.6.1950 Senaatintorilla

Kesäkuussa 1934 Ferdinand Porschen suunnittelutoimisto allekirjoitti sopimuksen Saksan Autoteollisuusliiton kanssa kansanauton suunnittelusta ja lokakuussa 1935 valmistui ensimmäinen prototyyppi. Volkswagen Kuplan tarina oli alkanut.

Volkswagen oli pitkään yhtä kuin Volkswagen Kupla – myös Suomessa. Tämä oli luonnollista koska tuotannon alkaessa muita malleja ei valmistettu useaan vuoteen ja myöhemminkin Kuplan osuus oli hallitseva.

Silloisesta Fallerslebenin kylästä on myöhemmin kehittynyt Wolfsburgin autokaupunki – Volkswagenin sydän ja symboli. Kaupunkikuvaa on ollut luomassa myös suomalainen akateemikkomme Alvar Aalto. Hän suunnitteli Wolfsburgille edelleen toiminnassa olevan kulttuurikeskuksen ja erään kaupungin monista kirkoista.

Ensimmäiset Kuplat tuotiin Suomeen 1940-luvun loppupuolella ilman virallista maahantuontia. Merimies-Unioni oli neuvotellut jäsenilleen tuontilisenssit, joiden turvin autoja tuotiin maahan.

Autola Oy:n virallisesti maahantuomat 12 Kuplaa luovutettiin omistajilleen juhlallisessa tilaisuudessa Helsingin Suurtorilla (Senaatintori) 9.6.1950. Auton virallinen hinta oli 335 000 markkaa lämmityslaitteen kanssa.

Ensimmäiset Volkswagen Kuplat oli varustettu 4-sylinterisellä 25 hv:n tehoisella ja moottoritilavuudeltaan 1131 kuutiosenttimetrin koneella, puristussuhde 5,8:1. Huomionarvoista oli, että moottorissa ja vaihteistossa hyödynnettiin kevytmetallivalua, joka siihen aikaan oli tyypillistä lähinnä urheiluautoille. Kuplan huippunopeus oli 100 km/h ja polttoaineenkulutus 7,5 l/100km. Toimintamatka yhdellä tankillisella noin 500 km. Kaikissa pyörissä oli kiertojousilla varustettu jousitus ja hydrauliset iskunvaimentajat. Kojelaudassa oli myös tila radiolle ja merkillepantavaa oli erivärisin lampuin varustettu kontrollijärjestelmä. Lamput syttyivät esimerkiksi, jos öljynpaine oli liian alhainen.

Volkswagen-osasto eriytettiin sittemmin omaksi yhtiökseen VW-Auto Oy:ksi 4.4.1952. VW-Auto Oy:n ensimmäinen myymälä sijaitsi Helsingissä Malminrinteellä. Automyynnin ohella liikkeessä oli myös varaosamyynti. Vuonna 1977 VW-Auto siirtyi Keskon omistukseen.

Kaikki Kuplan tilanneet asiakkaat kirjattiin tilausjärjestyksessä kirjaan ja parhaimmillaan tilauskannan suuruus oli 20 000 autoa, mikä merkitsi jonon häntäpäässä olleille vuosien odotusta. Vuonna 1955 Suomessa saavutettiin 5 000 Kuplan myyntiraja ja 1958 ylitettiin jo 10 000 auton määrä. Vuonna 1964 avattiin Helsingin joulukatu juhlallisin menoin ja kulkuetta johti 50 000. maahantuotu Kupla, jonka ulkopinta oli merkkitapauksen kunniaksi kullattu.

Kuplan rinnakkaismalleja alkoi tulla valikoimaan vuonna 1965: VW 1300 ja seuraavana vuonna 1500-malli. Vuosi 1965 jäi historian kirjoihin myös vuotena, jolloin Volkswagen Kupla saavutti vieläkin voimassa olevan vuosirekisteröintiennätyksen: 17 188 kappaletta. Vuosi 1968 näytteli myös tärkeää osaa Kuplan historiassa, sillä silloin vuorossa oli 100 000. Suomeen tuotu Kupla. Kupla luovutettiin silloiselle VW-Auton toimitusjohtajalle Antti Aarnio-Wihurille. Kuplan pinta oli peitetty Volkswagenia käsittelevillä lehtiartikkeleilla.

Volkswagen Kuplan historiaan kuuluu myös suomalainen kokoonpanojakso. Heinolassa sijaitsevan Plan-Sellin vuokratiloissa koottiin kaikkiaan 48 Kuplaa mallimerkinnällä VW 1200 L. Suomessa on perustettu myös Euroopan ensimmäinen Volkswagen-piirimyyjäyhdistys vuonna 1963.

Volkswagenin muu mallisto alkoi 70-luvulta lähtien syrjäyttää Kuplan asemaa myös Suomessa. Samaten auton tekninen kehitys alkoi tulla tiensä päähän, mikä johti vääjäämättä Kuplan suosion vähenemiseen Suomessa muun Euroopan tavoin. Viimeiset alkuperäiset Kuplat tuotiin maahan vuonna 1975. Vuosina 1950–1987 Volkswagen Kuplia tuotiin Suomeen yli 127 000 kappaletta.

Yhteensä Kuplaa valmistettiin yli 21 miljoonaa autoa. Todelliset tähdet kuitenkin tietävät, milloin on aika lopettaa. Alkuperäisen kansanauton osalta lopullinen päätöspiste oli 30. heinäkuuta 2003, jolloin viimeinen Kupla valmistui Volkswagenin tuotantolinjalta Meksikon Pueblassa. Järjestyksessään 21529464. Kuplalle jätettiin samalla juhlalliset jäähyväiset kukkien loistossa ja Mariachi-musiikin tahdissa. Historian viimeinen kansanauto lähti sen jälkeen viimeiselle matkalleen Atlantin yli kohti Volkswagenin automuseota Wolfsburgissa.

Kuplan historian uusi luku alkoi vuonna 1996, jolloin uusi Beetle ensiesiteltiin Geneven autonäyttelyssä. Uuden Kuplan tuotanto alkoi vuonna 1998 ja helmikuussa 1999 uusi Kupla sai ensiesiintymisen Suomessa Ystävänpäivän kunniaksi järjestetyssä viikonloppunäyttelyssä. Uuden vuosisadan Kuplan julkistusta juhlittiin keväällä 2011 yhtä aikaa kolmessa maanosassa, Shanghain autonäyttelyssä Kiinassa, New Yorkissa USA:ssa ja auton synnyinseuduilla Berliinissä. Vuonna 2016 Travemündessä Beetle Sunshine Tourilla esiteltiin viimeinen malliversio uudesta Beetlestä. Uuden Beetlen valmistus loppui heinäkuussa 2019.

Vuonna 1950 maahantuodusta kahdestatoista Kuplasta on tiettävästi jäljellä kolme autoa, joista kaksi on päätynyt Kangasalle. Toinen näistä on täysin ajokuntoinen ja entisöity. Tämän mustan värisen auton omistaa Volkswagenin maahantuoja K Auto Oy, ja se on säilytyksessä tieliikenteen valtakunnallisessa erikoismuseossa Mobiliassa. Toinen autoista on vielä osina volkkariharrastaja Janne Hilliahon verstaalla Kangasalla. Kolmannen Kuplan historiasta huhuillaan, että auto olisi jossain päin Suomea.

Viimeinen uusi Kupla, Volkswagen Beetle luovutettiin asiakkaalle Suomessa tammikuussa 2019. Volkswagen Kuplia ja Beetlejä on Suomessa rekisterissä vieläkin yli 8 500 kappaletta.

Volkswagenin 70-vuotisen Suomi-taipaleen aikana Volkswagen on esitellyt uusia malleja lähes joka vuosi. Automaailman ikonien seuratessa toisiaan: Volkswagen Kuplan seuraajaksi tuli Golf ja tänä vuonna Golfia seuraa täyssähköauto ID.3.

Volkswagen Kuplasta tuli maailmanlaajuisesti myyntimenestys ja Suomessakin se oli Suomen toivotuin ja halutuin auto. Vuonna 1974 Kuplaa seurasi Volkswagenin seuraava menestystuote – Volkswagen Golf. Golf otti Kuplan aseman ja sitä on myyty jo yli 35 miljoonaa kappaletta. Matemaattisin termein ilmaistuna Golfia tilataan jossain päin maailmaa joka 41 sekunti, joka päivä, ilman keskeytystä. Golf on myös Suomen suosituin Volkswagen-malli. Tänä vuonna markkinoille tuleva Volkswagen ID.3 puolestaan aloittaa jälleen uuden aikakauden ja tekee sen CO2-päästöttömästi. ID.3:n tuotanto alkoi loppuvuodesta 2019 ja ensimmäiset asiakastoimitukset alkavat kesällä 2020. Tulevina vuosina Volkswagen suunnittelee toimittavansa asiakkailleen noin 100 000 ID.3-täyssähköautoa joka vuosi.

Tälläkin hetkellä Volkswageneita liikkuu teillämme yli 347 000. Suosituimpien mallien ollessa Golf, Passat ja Polo.

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.