Stogis – Pieni Aulagalleria avaa historiansa ensimmäisen yksityisnäyttelyn ystävänpäivänä!

Taiteilija Tero Suomela ja Olemisen tila. Kuva: Ruumen-kollektiivi

Meilahden Tilajakamo, lempinimeltään Stogis, on työtilayhteisö, joka sulkee suojiinsa monipuolisesti eri luovien alojen ammattilaisia. Galleria toimii vanhassa sairaanhoito-oppilaitoksessa Meilahdessa, jonka on vuokrannut käyttöönsä Osuuskunta Tilajakamo, joka on tuttu toisena Lapinlahden vanhan mielisairaalan päävuokralaisista. Rakennuksen B-siipi on käytössä seitsemässä eri kerroksessa. Ajoittain myös aulan kanttiinissa toimii pop-up kahvila tapahtumien yhteydessä.

Tulevan näyttelyn taiteilijaksi on kutsuttu oman talon Tero Suomela (s.1971)

Suomela tutkii taiteessaan eksistentiaalisia kysymyksiä ja ihmisenä olemisen kokemusta. Tietoisuuden, mielikuvituksen ja todellisuuden välisestä kitkasta syntyy huumorin sävyttämää taidetta, jossa filosofinen ajattelu kohtaa koomisen ja hämmentyneen ihmisen. Hän on juuriltaan hämäläinen taiteilija, joka ohjelmistokehityksen parissa tehdyn uran jälkeen valmistui kuvataiteilijaksi 2024 Minerva Art Academysta Alankomaissa.

Tero Suomelan taiteessa heijastuu hänen ambivalentti luonteensa, yhtä aikaa vakava ja humoristinen, sekoitus misantropiaa ja filantropiaa, henkilökohtaista ja etäistä.

Kolmiulotteisessa todellisuudessa ihmisen rakentama ympäristö on usein suorakulmaista ja laatikkomaista, mutta fyysinenkään tila ei ole pelkästään muoto.

Avautuva näyttely tutkii ihmisenä olemista tilan kautta. Tila on käsitteellinen ja henkinen ilmiö, joka luo uusia ulottuvuuksia. Ihmisyyden kokemukseen liittyy tärkeänä osana jako sisäpuoleen ja ulkopuoleen. Näiden välinen rajavyöhyke on kohtaamisen paikka, jossa merkitykset syntyvät. Tarraudummeko sisäiseen tilaamme ja kuvitelmaan omasta itsestämme? Onko oleminen tila, ja miten siinä ollaan. Mitä on olemisen tilan autonomia?

Näyttelyn teokset käsittelevät aihetta veikeästi taidehistorian ja huumorin sävyttäminä. Kuollut toreador ja Avignonin naisetkin löytävät uuden tilan. Esillä on akvarelleja, öljymaalauksia, tekstiiliteoksia ja veistoksia.

Tero Suomela, Olemisen tiloja 15.2. – 23.3.2025. Stogis – Pieni Aulagalleria, Tukholmankatu 10 AUKIOLO: ma–ke 11–17, to–pe 11–18 & la-su 13–18. Taiteilija on tavattavissa näyttelyllä viikonloppuisin.

Meilahden Tilajakamo. Kuva: Seija Kääriäinen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.