Muista ystävää ystävänpäivänä

Ystävänpäivä on useissa maissa 14. helmikuuta vietettävä juhlapäivä. Ystävänpäivää eli toiselta nimeltään Valentinen päivää on vietetty Suomessa 1980-luvulta lähtien. Kalentereissa ystävänpäivä on ollut virallisesti vuodesta 1996, mutta se merkittiin erehdyksessä kalenteriin ilman virallista päätöstä jo vuosina 1990 ja 1991.

Perinteisesti ystävänpäivää on pidetty romanttisena rakastavaisten päivänä, mutta meillä Suomessa se on saanut sen lisäksi hieman vahvemman aseman ystävyyden juhlistamisena. Ystävänpäivänä muistetaan rakastetun lisäksi ystäviä kortein, runoin ja erilaisin lahjoin. 

”Ymmärtäväinen ystävä on kuin aurinko,

jonka säteet lämmittävät ja ulottuvat sydämeen asti.”

Ystävänpäivää on Suomessa vietetty Ystävänpäivä on muodostunut toiseksi suosituimmaksi korttipäiväksi joulun jälkeen. Päivän tunnuksena tunnetaan kautta maailman punainen sydän.

Posti muistuttaa, että ystävänpäiväkortit tulee lähettää viimeistään 12. helmikuuta, jotta muistaminen ennättää perille oikeana päivänä.

Ystävänpäiväresepti:

Ystävyysmuffinit

10 kpl 30 minuuttia

Vaaleanpunainen kermakuorrute sopii ystävänpäivän teemaa ja kruunaa nämä makoisat kuppikakut.

Ainekset:

Taikina:

2 munaa

1 dl sokeria

100 g sulatettua voita

1 dl jogurttia

2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

1 tl Vaniljasokeria

Vaaleanpunainen kuorrute:

1 dl vispikermaa

2 rkl Dansukker Mansikanmakuista tomusokeria

1/2 tl Vaniljasokeria

Koristele muffinit haluamallasi tavalla.

Sekoita munat ja sokeri keskenään esimerkiksi puuhaarukalla. Lisää sulatettu voi, jogurtti ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa toiseksi alimmalla ritilätasolla 15–20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vaahdota kerma ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa mansikanmakuista tomusokeria. Pursota kuorrute muffinien päälle ja koristele.

Resepti: Dansukker