Poimintoja kesän tapahtumatarjonnasta Vantaalla.
Vantaan Kesälavalla Myyrmäessä nautitaan monipuolisesta ja maksuttomasta keikkaohjelmistosta, joka pitää sisällään suurempia nimiä ja aloittelevia musiikintekijöitä vantaalaisuutta unohtamatta.
Kesälavalla järjestetään muun muassa acoustic-iltoja, ja heinäkuun viitenä sunnuntai-iltapäivänä Kesälavan puisto Myyr York Park avautuu Jazz Parkkina.
Vantaan Pyhän Laurin kirkossa kuullaan musiikkia 17. elokuuta saakka Laurin päiväkonsertit -sarjassa joka torstai kello 12.
Keskiaikaisen Pyhän Laurin kirkon tapahtumakoordinaattori Susanna Lönnqvist kuvailee konserttien ohjelmistoa kesäisen valoisaksi ja raikkaaksi. Mukana on niin laulu- kuin instrumentaalikonsertteja.
Tikkurilan seurakunnan järjestämät 45 minuuttia kestävät konsertit ovat maksuttomia.
– Lyhyihin konsertteihin on helppo tulla ja nauttia musiikista. Voi kokeilla myös matalalla kynnyksellä ennestään itselle tuntemattomampien genrejen musiikkia, vaikka urkumeditaatiota tai jazzkitarointia. Mukana on eri aikakausien musiikkia barokista liediin esitettynä ajattomassa ympäristössä, Susanna Lönnqvist sanoo.
Keskiaikaisissa tunnelmissa ollaan myös Tikkurilan Teatterin kesäteatterissa, joka esittää kotiseututalo Påkaksen pihapiirissä maksullisen näytelmän Saapasjalkakissa.
Ensi-ilta on 30. heinäkuuta ja muut esitykset elokuussa.
– Kansansatu Saapasjalkakissasta on julkaistu tiettävästi ensimmäistä kertaa jo vuonna 1555 Italiassa. Puhuvasta kissasta tunnetaan satoja eri versioita ympäri Eurooppaa. Aiheesta on tehty useita elokuvasovituksia. Nyt tarina nähdään ensimmäistä kertaa Tikkurilan Teatterin kesäteatterissa, kerrotaan teatterin tiedotteessa.