
Vantaan Kesälava nousee tuttuun tapaan elokuussa Myyrmäen urbaaniin tapahtumapuistoon Myyr York Parkiin, jossa ohjelmaa järjestetään 1.8.–24.8.2025.
Konserttien, työpajojen ja lastenkulttuurin lisäksi Myyr York Parkissa on tapahtumailtoina ruoka- ja juomamyyntiä. Keikat järjestetään kello 18–21.
Tapahtumiin on vapaa pääsy.
Tänä vuonna Myyr York Parkin kauden avaa legendaarinen hyvän mielen iskelmäorkesteri Martti Servo & Napander.
Kesälavalla esiintyvät myös muun muassa Palefacen yhtye ruotsalaisen Cornelis Vreeswijkin legendaarisia lauluja tulkiten.
Lavalla nähdään lisäksi kehuttu ja palkittu indieartisti Sepikka, räyhäkkäästä live-esiintymisestä kuuluisa rockyhtye Kissa sekä legendaarinen ja omaääninen lauluntekijä Liisa Akimof.
Soulia ja vahvaa laulua tarjoilevat omilla keikoillaan Ina Forsman sekä Heini Ikonen.
– Tänä vuonna tilaa saa taidolla tehty soitto ja laulu, oikeita bändejä niin folkin, jazzin kuin soulin saralla. Suosittelen tänäkin vuonna tulemaan paikalle, vaikka artisti ei olisikaan tuttu. Voit löytää uuden lempimusiikkisi Myyrmäestä, kertoo tuottaja Kanerva Salomaa Velmu ry:stä kertoo.
Keikkojen ohella Myyr York Parkissa voi kokeilla muun muassa shakkia ja mahjongia. Lapsia viihdyttävät tv:stäkin tuttu Siina ja Taikaradio sekä Juperojuhlat runsaalla ohjelmistolla.
Kesälavan tarjoaa Vantaan kaupunki ja sen toteutuksesta vastaavat yhdessä Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry ja Williams Music Oy.


