Vantaa teetti selvityksen startup-yrityskentästä

Kuvituskuva

Vantaan startup-kentästä tehty selvitys julkistettiin 26. helmikuuta 2025.

Vuoden 2024 lopussa tehdyn selvityksen mukaan Vantaalla toimii 70 aktiivista startup-yritystä, joista 29 prosenttia on ohjelmistoyrityksiä, 16 prosenttia IT-liiketoimintaan keskittyviä ja 13 prosenttia on koulutuksen ja koulutusteknologian alalla toimivia.

– Lahteen ja Turkuun verrattuna Vantaalla on huomattavasti enemmän IT-liiketoimintaan sekä koulutukseen ja koulutusteknologiaan keskittyviä startupeja. Suurimmalla osalla asiakkaat koostuvat yritysasiakkaista, tiedottaa Vantaan kaupunki.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Vantaalle on syntynyt uusia startupeja vuosittain 5–10 kappaletta. Vuonna 2024 uusia startupeja syntyi yhdeksän kappaletta.

Selvityksen mukaan Vantaan startup-yritysten yhteisliikevaihto on noin 31 miljoonaa euroa ja se on noussut vuosittain 25 prosenttia.

– Noin kolmasosa startupeista kasvaa jopa 40 prosenttia vuodessa. Startup-yrityksillä kasvuhakuisuus on yleensä mahdollisimman voimakasta, ja noin 54 prosenttia vantaalaisista startupeista hakeekin nopeaa kansainvälistä kasvua. Suomen jälkeen eniten tavoitellaan Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Saksan markkinoita, kerrotaan tiedotteessa.

Tällä hetkellä Vantaan startupit työllistävät yhteensä 277 henkilötyövuotta.

Vantaan kaupungin teettämän selvityksen päätavoitteena oli selvittää aktiivisten startup-yritysten määrä Vantaalla sekä analysoida ajankohtaista tietoa yritysten kehitys- ja kasvutilanteesta. Tuloksia hyödynnetään muun muassa Vantaan yrityspalvelujen kehittämisessä.

Startup-selvityksen toteutti Crazy Town Oy.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.