Tikkurilan uudesta kirkosta muodostui suosittu konserttipaikka

Veistoksellinen Tikkurilan kirkko on osa tiilirakenteista korttelia. Kuva: Tuomas Uusheimo

Vantaan seurakuntien musiikkitilaisuudet kokosivat lähes 85 000 kävijää vuoden 2023 aikana.

Vantaan kirkoista suosituin konserttipaikka oli Vantaan Pyhän Laurin kirkko, jossa järjestettiin 66 musiikkitapahtumaa ja joihin osallistui 11 067 henkeä.

Toiseksi suosituimmaksi konserttipaikaksi on noussut uusi Tikkurilan kirkko. Siellä pidettiin vuonna 2023 yhteensä 91 musiikkitilaisuutta, jotka keräsivät 9340 osallistujaa.

Kolmanneksi eniten musiikkitilaisuuksiin osallistuttiin Korson kirkossa, jossa pidettiin 18 tilaisuutta ja niissä kävi 2190 henkeä.

Tikkurilan kirkon musiikkikäyttö huomioitiin jo uuden kirkon suunnittelussa.

Kirkkoon haluttiin klubityyppistä toimintaa, ja tätä toteuttaa nyt ns. perjantaisarja kerran tai kaksi kertaa kuussa.

Esiintyjinä on kuultu esimerkiksi Elastista, Mariskaa, Eino Gröniä, Samuli Putroa ja Maustetyttöjä.

– Tikkurilassa toimii Pyhän Laurin kirkkoa paremmin kevyt, populaari musiikki. Tikkurilan kirkko on löytänyt hyvin paikkansa Vantaan konserttikentällä ja olemme saaneet kiitosta uuden kirkon annista Vantaan elävän musiikin tarjontaan, kertoo Tikkurilan ja Pyhän Laurin kirkon tapahtumakoordinaattori Susanna Lönnqvist tiedotteessa.

– Vastaavan kokoista salia ei ihan lähistöllä ole, mikä on ollut houkutteleva tekijä myös kirkossa järjestetyille vierailutuotannoille. Moni kävijä on konserttien myötä löytänyt tiensä Tikkurilan kirkkoon ensimmäistä kertaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.