Tikkurilan kirjasto aiotaan muuttaa peruskorjauksen yhteydessä Tikkurilan kulttuuri- ja kirjastotaloksi.
Vuonna 1984 valmistunut, eli 40 vuotta tänä vuonna täyttävä, Tikkurilan kirjastotalo on perusparannuksen tarpeessa.
Uuden kulttuuri- ja kirjastotalon suunnittelun tavoitteina ovat tilojen toiminnallisuus, monikäyttöisyys, uusien kirjastotoimintojen mahdollistaminen, esteettömyys, turvallisuus ja terveellisyys sekä mahdollisuus ympäristön muokkaamiseen eri ikäryhmien tarpeiden mukaan.
Näiden lisäksi muunneltavuus esimerkiksi asukkaiden tarpeisiin on tärkeää. Hankkeen rakentaminen on suunniteltu aloitettavaksi vuoden 2026 keväältä ja valmistuvaksi syksyllä 2027.
Vantaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päätti 13. toukokuuta esittää Vantaan kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi Tikkurilan kulttuuri- ja kirjastotalohankkeen tarveselvitys-hankesuunnitelman sekä hankkeen kustannusennusteen.
Nykyinen Tikkurilan kirjastorakennus on luokiteltu arvokkaaksi rakennusperintökohteeksi. Rakennuksella on erityisiä kulttuurihistoriallisia arvoja, mutta sitä ei ole suojeltu asemakaavalla.
– Kaupunginmuseo tulee esittämään rakennuksen suojelun ratkaisemista seuraavan asemakaavamuutoksen yhteydessä, todetaan lautakunnan esityksessä.
Kirjastotalo on suunniteltu arkkitehtikilpailun voittaneen arkkitehtitoimisto Perko & Rautamäen ehdotuksen pohjalta.