Pakkalan ja Länsimäen ratikkasuunnitelmista 40 mielipidettä

kuvituskuva

Pakkalassa ja Länsimäessä alle 20 henkilöä jätti mielipiteitä Vantaan ratikan katusuunnitelmaluonnoksista.

Vantaan ratikan katusuunnitelmaluonnosten vuorovaikutusraportti Aviapoliksen ja Hakunilan suuralueiden osalta on julkaistu Vantaan kaupungin verkkosivuilla.

Vantaan ratikan katusuunnitelmaluonnoksista jätettiin kaupungille yhteensä 40 mielipidettä. Osa henkilöistä antoi useampia mielipiteitä, sillä mielipiteen jätti kaikkiaan 18 vastaajaa.

Vantaan Ratikan katusuunnitelmaluonnoksia esitellään vaiheittain syksystä 2021 alkaen alkuvuoteen 2023 saakka.

Vantaan ratikan viidennet katusuunnitelmaluonnokset valmistuivat marraskuussa 2022 Aviapoliksen ja Hakunilan suuralueilla. Vuorossa oli kaupunginosiin Pakkala, Vaarala ja Länsimäki sijoittuvia suunnitelmia.

Pakkalan, Vaaralan ja Länsimäen alueilla mielipiteitä herättivät erityisesti pyöräilyn ja jalankulkuyhteyksien järjestelyt, kuten suojateiden paikat sekä pyöräilyn sujuvuus.

– Lisäksi mielipiteitä tuli ajoneuvoliikenteen risteysjärjestelyihin, eri kulkumuotojen reittiyhteyksiin, liikennevaloihin sekä ympäristöön ja kasvillisuuteen liittyen. Esimerkiksi pyöräilyn sujuvuuteen ja Jumbon ympäristön kulkuyhteyksiin liittyvät huomiot nousivat erityisesti esiin, ja ne otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon suunnittelussa, tiedotti Vantaan kaupunki.

Vuorovaikutusraporttiin on koottu katusuunnitelmaluonnoksista saadut mielipiteet ja vastaukset niissä esitettyihin kysymyksiin.

Mielipiteet vastauksineen käydään raportissa läpi kaupunginosittain ja katusuunnitelmaluonnoksittain. Raportin alkuun on koottu yleiset, koko hanketta koskevat mielipiteet. Mielipiteistä on poistettu tunnistetiedot, kuten henkilötiedot ja tontteja koskevat tarkemmat tiedot.

– Mielipiteiden pohjalta tehdään tarvittavin osin muutoksia esiteltyihin katusuunnitelmaluonnoksiin. Vuorovaikutusraportti huomioidaan myös ratikkakatujen asemakaavojen valmisteluaineistona.

Vantaan ratikan katu- ja puistosuunnitelmaluonnosten esittelyt on nyt saatu päätökseen. Luonnosvaiheen jälkeen suunnitelmat tulevat ehdotuksina nähtäville.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.