Lokakuun 2021 loppuun asti käynnissä olleessa Parempi Vantaa -kilpailussa vantaalaisilta kysyttiin, miten tekisit Vantaasta paremman paikan.
Kilpailun järjesti Kirkko Vantaalla, joka myönsi 2000 euroa voittajaehdotuksen toteuttamiseen.
Kilpailuun osallistui yhteensä 31 ehdotusta.
Vantaalaiset ehdottivat muun muassa julkisten paikkojen siistimistalkoita, tukea mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville, kaupunkikuvaa ja maisemia piristäviä ideoita, taidetta, yhteisöllisiä juhlia, tekemistä lapsille ja pop up -kierrätyspistettä.
Voittajaksi valikoitui hanke nimeltään Maan muuttajat, jonka tarkoituksena on kannustaa erityisesti monikulttuurisia nuoria hakeutumaan eri uravaihtoehtojen äärelle.
Projekti tuotetaan taiteen keinoin yhteistyössä oppilaitosten ja nuorten kanssa. Tarkoituksena on tuoda esille positiivisia representaatioita eri aloille hakeutumisesta ja Suomeen kotoutumisesta. Palkinnon arvo hankkeen toteuttamiseen on 2000 euroa.
Palkintoraati päätti myöntää toiselle ehdotukselle lisäksi tunnustuspalkinnon. Tunnustuspalkinto on suuruudeltaan 1000 euroa.
Se myönnettiin Yhteisöllisyyttä pihapelein –hankkeelle, jossa tarkoituksena on toteuttaa Vantaalla pihoilla liikuntaleikkejä, jotka lisäävät lasten ja aikuisten yhteisöllisyyden kokemusta.
Yhteiset pihaleikit voisivat yhdistää maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia ja tuoda koronan jälkeiseen aikaan palauttavaa yhdessä leikkimisen iloa.
Kilpailuraati kävi läpi kaikki kilpailuun lähetetyt ideat ja valitsi voittajan 26.11.2021. Idea tulee toteuttaa vuoden 2022 aikana. Kirkko Vantaalla seuraa voittoidean toteuttamista sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuillaan.