Vantaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päätti kokouksessaan 9. kesäkuuta järjestötilojen uudistuksista Tikkurilassa ja Korsossa.
Korson Ruusuvuoren paviljongille toteutetaan uusi hallintomalli vuoden 2026 alusta.
Paviljongin tilat siirtyvät kaupungin hallinnoimaan käyttövuorojärjestelmään, ja nykyiset järjestötilasopimukset päättyvät vuoden 2025 lopussa.
– Uudistus mahdollistaa tilojen laajemman käytön alueen yhdistyksille ja asukkaille. Vantaalaisille yhdistyksille käyttövuorot ovat jatkossakin maksuttomia. Tilojen monikäyttöisyyttä kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa, ja nykyisten toimijoiden toimintaedellytykset turvataan siirtymävaiheessa, tiedotti kaupunki.
Vantaan A-kilta ry saa uuden järjestötilan Tikkurilan keskustasta osoitteesta Peltolantie 2.
Vantaan A-kilta toimii tällä hetkellä Tikkurilassa Villa Grönbergin järjestötilassa.
Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema Villa Grönbergin siirtyy pois järjestökäytöstä osana Jokiniemen osaamiskampuksen kehitystä.
– Kaupunki tukee A-killan toimintaa kattamalla tilojen sisäisen vuokran ja toteuttaa tarvittavat muutostyöt. Uusi sijainti mahdollistaa vertaistukeen ja päihteettömään toimintaan perustuvan työn jatkumisen keskeisellä paikalla Tikkurilassa, kerrottiin kaupungin tiedotteessa.


