”Korsolainen kotiruoka” saa odotetun jatko-osan!

Kolme vuotta sitten julkaistiin kirjan verran korsolaisia kotiruokareseptejä. Tuolloin myös korsolaiset jälkiruoat oli tarkoitus esitellä kirjassa, mutta jo ruokareseptien runsaslukuinen määrä riitti kirjaan. Siten ”Korsolainen kotiruoka” on saanut nyt itselleen jatko-osan – nimeltään ”Korsolainen jälkiruoka!”

Tämänkin korsolaisruokaan liittyvän kirjan on kirjoittanut Samuli Mänttäri, joka kertoo reseptien olevan peräisin sekä häneltä itseltään että yli 20 korsolaiselta.

– Reseptit ovat pääasiassa korsolaisilta kavereiltani, mutta heidän kauttaan sain houkuteltua myös muutaman uuden tuttavuuden mukaan, Mänttäri toteaa.

Kirjassa tullaan näkemään reseptejä piirakoista, tortuista ja muista makeista herkuista, jotka on Mänttärin mukaan tehty ”Korsolaisten omien puiden omenoista, kasvimaiden yrteistä, viinakauppojen viinoista, lähikauppojen eineksistä, itse poimituista marjoista ja tavallisen perinteisistä ohjeista, joita jo mummo teki aikoinaan”.

– Kirjan tuotokset eivät ole kuitenkaan paikkaan sidottuja, vaan toteutettavissa missä päin Suomea tahansa, tai vaikka ulkomaillakin!

Kirja ennakkomyynnissä jo monessa eri paikassa

”Korsolainen jälkiruoka” tullaan julkaisemaan virallisesti marraskuun 1. päivänä, mutta kirjaa myydään korsolaisen ”Mirkun Kirjakaupan” lisäksi myös Suomalaisessa kirjakaupassa, Prismassa sekä Adlibris- ja Booky.fi-nettikirjakaupoissa.

– Myös Vantaan kirjastot ilmoittivat ottavansa sen valikoimiinsa, ja uskon, että ainakin vantaalaiskirjakaupat ovat halukkaita saamaan ”Korsolaisen jälkiruoan” myymälävalikoimaansa.

”Korsolaisen jälkiruoan” edeltäjästä, ”Korsolaisesta kotiruoasta” tuli niin suosittu, että sen 2000 kappaleen ensipainos myytiin alle vuodessa loppuun. Jatko-osaa Mänttäri on varautunut tilaamaan myös toisen painoksen, mikäli 800 kappaleen ensipainos ei riitä vastaamaan lukijoiden kysyntään.

– Kirja on ainakin sosiaalisessa mediassa näkemieni reaktioiden perusteella odotettu, ja tullee myös päätymään useampaan joululahjapussiin tänä vuonna, Mänttäri toteaa.

– Korsolaisuus herättää jostain syystä ihmisissä aina kiinnostusta! Mikäli pääsen oikein kustantamisen vauhtiin, teetän myös ”Korsolaisesta kotiruoasta” toisen painoksen ensi keväänä.

Vaikka e-kirjat ja internetin hakukoneet ovat Mänttärin – ja todistettujen tutkimustuloksien – mukaan syöneet painetun kirjan suosiota, tietyt asiat pysyvät.

– Aito kirja on aina aito kirja ja Korso on aina Korso, vuosikymmenestä riippumatta!

Iida Rekunen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.