Työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman syyskuun Työllisyyskatsauksen mukaan Vantaan työttömyysaste on laskenut 9,9 prosenttiin. Viimeksi työttömyys oli alle kymmenessä prosentissa marraskuussa 2013. Suomen suurista kaupungeista vain Espoossa ja Vaasassa työttömyysprosentti on alhaisempi.
Työttömiä työnhakijoita oli Vantaalla syyskuussa 11 292, kun vuodentakainen luku oli 13 259. Verrattuna muihin pääkaupunkiseudun suuriin kuntiin Vantaalla on erityisesti onnistuttu parantamaan pitkäaikaistyöttömien, yli 12 kuukautta työttömänä olleiden työllistymistä. Myös nuorten, yli 50-vuotiaiden ja ulkomaalaisten työllisyys on kehittynyt hyvin.
Syitä Vantaan hyviin tuloksiin on monia. Yleinen talouskasvu näkyy Vantaalla uusien työpaikkojen syntymisenä ja työllisyyden kasvuna. Vaikeasti työllistyvien ryhmien tueksi tarvitaan kuitenkin myös tehokkaita tukipalveluita.
– Sekä Vantaan kaupunki että TE-hallinto ovat lisänneet erilaista aktivointia vaikeammin työllistyvien osalta. Polku pitkäaikaistyöttömyydestä avoimille työmarkkinoille vaatii usein kärsivällisyyttä sekä työttömältä itseltään että viranomaisilta, sanoo työllisyyspalveluiden johtaja Timo Saari.
Hyvistä tuloksista huolimatta työllisyyspalveluissa ei jäädä lepäämään laakereilleen. Työllisyyden eteen tehtävä työ jatkuu ja uusia keinoja työttömyyden taltuttamiseksi mietitään kiivaasti.
– 10 prosentin raja on hyvä virstanpylväs, josta näemme, että olemme oikealla tiellä, mutta vielä on varaa parantaa tulosta. Nyt satsaamme mm. yhteistyöhön yritysten kanssa. Jos mahdollisimman moni vantaalainen yritys palkkaisi edes yhden vaikeasti työllistyvän, työttömyys olisi Vantaalta äkkiä lähes poistunut, Saari muistuttaa.