Tikkurilan keskustassa on meneillään kolme asemakaavahanketta, joilla on tarkoitus uudistaa Tikkurilan keskustan aluetta.
Kaavahankkeiden suunnitelmista kerrotaan yleisölle asukastilaisuuksissa tiistaina 12.5. ja keskiviikkona 20.5.
Yksi kaavahanke koskee Asematien kortteleiden uudistamista.
Tikkurilan aseman länsipuolelle, Asematien molemmin puolin, kaavoitetaan suunnitelmien mukaan K-Citymarket, asuntoja, hotelli, kongressikeskus sekä liike- ja toimitiloja.
Alueella on nykyisellään Tikkurin kauppakeskus ja asuin- ja liiketiloja.
– Osa rakennuksista saatetaan suojella, mahdollisesta suojelusta päätetään kaavoituksen edetessä. Muut rakennukset puretaan rakentamisen tieltä, tiedottaa Vantaan kaupunki.
Osoitteeseen Kielotie 21 kaavoitetaan puolestaan asuinkerrostaloja tontille, josta on purettu poliisitalo vuonna 2024.
Alustavien suunnitelmien mukaan asuinkerrostaloista tulee 3–8-kerroksisia, ja niiden pohjakerroksiin tulee liiketilaa. Kaavan alue sisältää myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaan oikeustalon, joka säilytetään ja suojellaan.
Keravanjoen rantaan, lähelle Heurekaa, kaavoitetaan paikka sauna- ja ravintolarakennukselle.
Jokiranta säilytetään kaupungin mukaan luonnonmukaisena puistoalueena ja sen kaavamerkintöjä päivitetään. Heurekaan johtava silta saatetaan suojella.
Jokirannan kaavoitus on aloitettu alun perin vuonna 2021.
– Tämän jälkeen kaavoituksen tavoitteet ovat tarkentuneet, ja kaavasta on julkaistu päivitetty osallisuus- ja arviointisuunnitelma, jossa kerrotaan kaavoituksen tarkentuneista tavoitteista ja etenemisestä. Lisäksi on julkaistu niin sanottu valmisteluaineisto, jossa on hahmoteltu saunaravintolan tarkkaa sijoittelua ja kokoa. Aineisto sisältää myös havainnekuvia, tiedottaa Vantaan kaupunki.



