Tikkurilan keskustaan Vanhalle Sahatielle, aivan rautatieaseman tuntumaan, avataan lokakuun alussa Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen uusi valmiusasema.
Valmiusaasemalle sijoittuu kaksi pelastuslaitoksen yksikköä: ensihoitoyksikkö, eli ambulanssi sekä kärkiyksikkö, eli pieni paloauto.
Kärkiyksiköllä avun kohde tavoitetaan nopeasti alueilla, joilla nykyiset paloasemat ovat liian kaukana.
Kärkiyksikkö aloittaa pelastustoiminnan ja voi toimia itsenäisesti kiireettömillä tehtävillä. Tarvittaessa sen avuksi hälytetään muita pelastusyksiköitä.
– Uusi valmiusasema tulee parantamaan Tikkurilan alueen asukkaiden turvallisuutta sekä pelastustoiminnan ja ensihoidon palvelutasoa ja toimintavalmiutta, tiedottaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialue.
Ambulanssinkokoinen paloauto on varustettu korkeapainejärjestelmällä, minkä ansiosta mukana oleva vesimäärä riittää tehokkaaseen alkusammutukseen niin rakennuspaloissa kuin liikennevälinepaloissa.
Suuremmissa paloissa yksikkö tekee alkusammutustoimia ja alkutiedustelua valmiiksi, jotta tehokas sammutustyö voi alkaa heti toisen pelastusyksikön saavuttua paikalle.
Yksikössä on mukana välineistöä aina tieliikennepelastamisesta puunraivaukseen ja savusukellukseen asti. Kärkiyksikkö voi toimia myös ensivasteyksikkönä, millä tarkoitetaan lähimpänä sijaitsevaa yksikköä, joka pystyy aloittamaan tehostetun ensihoidon.
Erikoisuutena yksikössä on heittosammutin. Se voidaan heittää sisälle esimerkiksi palavaan asuntoon, jolloin sammutin toimii turvallisena alkusammutusvälineenä ennen savusukelluksen aloittamista. Kärkiyksikkö on miehitetty kahdella palomiehellä.
Tikkurilan valmiusasemalta löytyvät myös Tikkurilan VPK:n ajoneuvot ja tilat.