Kaupunkitanssit tarjoaa maksutonta paritanssiopetusta Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla läpi kesän. Järjestyksessään 27. kaupunkitanssikesä alkoi 27.5.2026 ja se jatkuu 29. elokuuta saakka.
Tansseja kaupunkilaisten iloksi tuottaa Tanssiteatteri Tsuumi.
Kuka tahansa voi osallistua taitotasosta riippumatta, eikä ennakkoon ilmoittautumista tarvita. Mukaan voi mennä yksin tai parin kanssa.
Vantaalla Kaupunkitanssit pidetään heinäkuussa Korsossa ja Tikkurilassa.
Korsossa tanssitaan esimerkiksi maanantaina 6. heinäkuuta tangoa, 13. heinäkuuta valssia ja 27. heinäkuuta jenkkaa.
Korson Kaupunkitanssit pidetään kello 19-19.45 Lumosalin edustalla osoitteessa Urpiaisentie 14.
Tikkurilassa pitopaikkana on Vantaanaukio, ja Tsuumin julkaiseman aikataulujen mukaan esimerkiksi tiistaina 7. heinäkuuta tanssitaan hidasta valssia ja 17. heinäkuuta foksia. Tanssituokiot ovat kello 17.30-18.15.
Kaupunkitanssit on kesäisin vuodesta 2000 alkaen toteutettu konsepti, jossa paritansseja opetetaan maksuttomasti kaikille halukkaille pääkaupunkiseudun puistoissa, toreilla ja aukioilla.
Reilun kahdenkymmenenviiden vuoden aikana Kaupunkitanssit on tavoittanut yli 70 000 kävijää.
– Ilmaiset paritanssiopetukset on otettu ilolla vastaan ja ne ovat vakiinnuttaneet paikkansa pääkaupunkiseudun kesäisessä kulttuuri- ja liikuntatarjonnassa. Vuodesta 2015 alkaen opetuksesta on vastannut Tanssiteatteri Tsuumi, tiedottaa Tsuumi.



