Kampusraitti ja Abiturientinaukio Tikkurilan Jokiniemeen

Kuvituskuva

Tikkurilan Jokiniemeen suunnitteilla oleva osaamiskampusalue tuo mukanaan myös uusia rakennettavia katuja ja kokonaan uusia vantaalaisia kadunnimiä.

Uusia katuja ovat Kampusraitti, Kampuskuja, Grönberginraitti ja Grönberginkulku.

Uudet rakennettavat aukiot ovat Kampusaukio ja Abiturientinaukio. Lisäksi tulee Grönberginpuisto.

Esimerkiksi Kampusraitti on kampusalueen jalankulun pääreitti, johon Grönberginkulku ja Abiturientinaukio liittyvät. Niiden pintamateriaalina on luonnonkivi. Abiturientinaukiolle tehdään oleskeluportaat ja alueelle istutetaan runsaasti puustoa. Aukiolle ohjataan hulevesiä ympäröiviltä katupinnoilta ja alueen rakenne toteutetaan hulevesiä viivyttävänä.

Lisäksi nykyinen Jokiniemenkatu kunnostetaan Grönberginpuiston ja Valkoisenlähteentien välillä.

Jokiniemenkatu välillä Lauri Korpisen katu – Keravanjoki muuttuu raitiotien suunnittelun johdosta. Raitiotie sijoittuu Jokiniemenkadun länsipuolelle Tikkurilanraition ja Keravanjoen välille. Tälle katuosuudelle tulee myös Jokiniemen raitiotiepysäkki.

Jokiniemeen suunniteltava osaamiskampusalue on yksi Vantaan kärkihankkeista.

– Kampusalueen rakennusten ympärille tehdään vilkasta kävelykeskustaa vaihtelevine toimintoineen, istutuksineen ja kestävine hulevesiratkaisuineen. Tasokas katuympäristö tarjoaa esteettömät yhteydet kampusalueelta juna-asemalle, kerrotaan Vantaan kaupungin tiedotteessa.

Alueelle suunniteltavia aukioita voidaan käyttää myös erilaisiin tapahtumiin, niille suunnitellaan muun muassa valaistusta, istumapaikkoja, ja tapahtumien vaatimia sähköjä. Taide on keskeisenä elementtinä katutilassa, ja alueelle on laadittu taideohjelma.

Vantaan kaupunkitilalautakunta päätti helmikuussa hyväksyä osaamiskampuksen katusuunnitelmia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.