
Hepokujalla on ollut meneillään remontti elokuun lopusta lähtien. Tämän vuoksi useat Hakunilan hammaslääkäriaseman asiakkaat ovat tiedustelleet tiheään tahtiin, kuinka remontti vaikuttaa hammashoitoihin.
– Meidän kannalta remontin piti aluksi vaikuttaa vain joulunpyhien ajan, mutta nyt joudumme valitettavasti olemaan kiinni koko joulukuun, Tiina Pirhonen Hakunilan hammaslääkäriasemalta vastaa.
– Joudumme raivaamaan paljon tavaraa pois putkiremontin tieltä ja toki ne täytyy saada sitten myös paikoilleen ennen asiakkaiden saapumista. Tämä on aika kova urakka nyt meille, Tiina harmittelee.
Nettiajanvaraus toimii ja hoitaja päivystää koko remontin ajan
Hakunilan hammaslääkäriasema haluaa kuitenkin palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla myös remontin ajan, joten hoitaja päivystää puhelimen äärellä.
– Meille voi soittaa remontinkin aikana. Hoitaja pitää puhelinta mukanaan koko joulukuun ajan. Nettiajanvaraus on myös käytettävissä remontin ajan. Päästään sitten tällä tavoin auttamaan asiakasta, Tiina kertoo.
Remontti vaikuttaa hieman myös tavanomaisesti joulukuussa vuositarkastuksessa käyvien asikkaiden elämään, mutta onneksi vain vähän.
– Saatiin onneksi järjestettyä asiat niin, että yleensä joulukuussa vuositarkastuksessa käyvät asiakkaat on saatu jaettua marraskuulle sekä tammikuulle, Pirhonen summaa.
Pirhonen kertoo, että jos on tarve hammashoidolle, niin ennen joulukuuta on vielä vapaita aikoja. Toki myös heti joulukuun jälkeen palvellaan asiakkaita ihan normaalisti.
– Meidän Facebook-sivujamme kannattaa seurata. Päivitämme sinne aina ajankohtaista tietoa, Tiina muistuttaa.
Onko teillä vielä jotain terveisiä teidän asiakkaille?
– Toivotan asiakkaille mukavaa joulunodotusta, Tiina kertoo iloisesti