
Carl Albert Edelfeltin aukion länsiosa kunnostetaan.
Vantaan kaupungin mukaan aukion kunnostus on alkua alueen laajemmalle muutokselle.
C.A. Edelfeltin aukio sijaitsee Tikkurilan vanhassa asemarakennuksessa toimivan Vantaan kaupunginmuseon vieressä.
– Tarkoituksena on kunnostaa aukiosta alueen historiaa henkivä viihtyisä kaupunkitila, tiedottaa kaupunki.
Uudistus tehdään vaiheittain, ja ensin on vuorossa aukion länsiosa Ratatien ja Hertaksentien rajaamalla alueella.
Kunnostustyöt toteutetaan kaupungin mukaan yhteishankkeena vieressä sijaitsevan hotelli Vantaan omistavan Kevan kanssa.
Aukiolla, osoitteessa Ratatie 7 sijaitseva vanha toimistorakennus puretaan, ja aukion alapuolella olevan hotellin pysäköintihalliin tehdään muutostöitä. Rakennuksessa on toiminut aiemmin ainakin Tikkurilan yhteispalvelupiste.
Aukiolle tehdään luonnonkivilaatoitus ja asennetaan uusi valaistus ja runkolukittavia pyörätelineitä.
Työt valmistuvat suunnitelmien mukaan elokuussa 2024.
Myöhemmin kunnostetaan myös aukion itäpuoli, jonne tulee uusi kivetys ja valaistus, istutuksia, uusia puita ja taidetta. Myös nyt kunnostettavalle aukion länsipuolelle tulee myöhemmin taideteos. Aukion itäpuolen kunnostuksen aikataulu ei ole vielä tiedossa.