Ari ”Arzka” Mäkinen – 50 vuotta vantaalaista harrastajateatteria

”Ensimmäisen kokemukseni teatterista sain vuonna 1957 kansakoulussa esittäessäni lukkoseppä Mattia Aleksis Kiven näytelmässä Hyrrä ”. Näin kertoo Vantaan Näyttämöllä
viisikymmenvuotista näyttelijäntaivaltaan juhlistanut Ari ”Arzka” Mäkinen.

Vantaalaisen harrastajateatterikonkarin teatteriura jatkui 1960-luvulla
Malmin Kaupallisen keskikoulun kautta Nuorten radion teatterikerhoon, joka koulutusmuotoisena tuotti kuunnelmia lapsille ja nuorille.”Ja armeijassa tein omaa show’ta Spike Jonesin tyyliin”, Mäkinen muistelee.
Arzka Mäkinen tunnetaan teatterirooleistaan varsinkin 1974 perustetulla Vantaan Näyttämöllä, jonka perustajajäsen hän on. Hän laskee tehneensä siellä tähän mennessä ”rapiat 80 roolia”.

Kun Mäkiseltä kysyy ikimuistoisimmista rooleista, hän suostuu harkinnan jälkeen mainitsemaan kaksi, Dario Fon monologikokonaisuuden Mysteerio Buffo ja Stephen Mallatrattin trillerin Mustapukuinen nainen . ”Mustapukuinen nainen tulee usein mieleen ja sitä muistellaan porukallakin. Mysteerio Buffossa minulla taas oli 25 roolia neljässä erillisessä monologissa”. Mäkinen kuitenkin korostaa, ettei ole koskaan arvottanut tekemiään rooleja keskenään. ”Ei niitä voi suoraan verrata, kaikki roolityöt lähtevät kulloisestakin tilanteesta”. Arzka Mäkinen on myös TV:stä tuttu. Moni tunnistaa hänet Alsucralmainoksesta,
ja taksinkuljettajan työn vuoksi tutuiksi ovat tulleet kyyditettävien ”No problems” tokaisut.
Mainoksia on tehty aina Englannissa saakka, jossa kuvattu Nokian Munkkihahmo oli herättänyt hilpeyttä HelsinkiVantaan lentoasemalla hänet tunnistaneiden japanilaisten turistien joukossa.
”Tulevaisuus näyttää, mihin tie vie. Tuskin tämä 50-vuotisjuhlanäytelmä
jäi viimeiseksi, koska sitä poltetta edelleen löytyy. Eiköhän tämä homma jatku eläkepäivistä huolimatta”.
Juhlaroolistaan Timo Tirrin ohjaaman Siunatun hulluuden Ana Rummukaisena Mäkinen toteaa
Aapelin sanoin: ”Ana Rummukainen, jokseenkin lihava ja sangen vastenmielinen mies. Ana on karhumainen, oppimaton sekä kiivasluonteinen”. (Tikkurilan Navethalian lavalla nähtiin kesällä Aapelin hirtehistä huumoria sisältävä näytelmä Siunattu hulluus , jossa Mäkinen näytteli Anaa, Rummukaisen veljessarjan vanhinta.)

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.