
Helsingin kaupunki suunnittelee Tapulikaupungissa sijaitsevan Helsingin Medialukion laajentamista Töölönlahdella tällä hetkellä sijaitsevalla Pikku-Finlandian rakennuksella.
Helsingin Medialukion laajennuksen hankesuunnitelman mukaan Medialukion käyttöön siirtyy pääosa Pikku-Finlandian rakennuksesta.
Loppuosa on suunnitteilla siirtää Talin liikuntapuistoon pukuhuonerakennukseksi.
Helsingin Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti 6. helmikuuta esittää Helsingin kaupunginhallitukselle Helsingin Medialukion laajennuksen ja tilamuutosten hankesuunnitelman hyväksymistä.
– Lopun, noin viidesosan Pikku-Finlandiasta, osalle valmistellaan esitystä siirtämisestä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan Talin urheilupuistoon välivarastoitavaksi ja myöhemmin toteutettaviksi pukuhuonetiloiksi erillisenä omana hankkeenaan, kerrotaan jaoston esityksessä.
Pikku-Finlandia rakennettiin alun perin Finlandia-talon väistötilaksi perusparannuksen ajaksi.
Rakennus on suunniteltu kaupungin puurakentamisen ja kiertotalouden tavoitteiden mukaisesti niin, että sen voi perusparannuksen jälkeen hyödyntää kokonaan tai osittain koulu- tai päiväkotitilana.
Pikku-Finlandia palvelee Töölönlahdella vuoden 2025 loppuun saakka, ja sen siirto alkaa näillä näkymin tammikuussa 2026.


