Lähikulmilta

Lahelan koulu- ja päiväkotihanke etenee

Tuusulan kunnanhallitus valitsi 24. elokuuta YIT Rakennus Oy:n palveluntuottajaksi Lahelan tulevaan elinkaarihankkeeseen. Hanke sisältää Lahelan koulun, päiväkodin ja nuorisotilan suunnittelun ja rakentamisen sekä kiinteistön ylläpito-...

Kiinteistökustannukset ovat nousseet tänä vuonna lähes kaikissa kunnissa

Muun muassa Järvenpäässä, Tuusulassa ja Keravalla kustannukset ovat puolestaan hieman laskeneet viime vuodesta. Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset eli kaukolämmön, veden ja jätehuollon hinta sekä kiinteistövero ovat nousseet...

Tuusulalaisravintola mukana Kuppilat kuntoon -ohjelmassa

Mikähän Tuusulan ravintola mahtaa olla mukana Kuppilat kuntoon -sarjan uudella kaudella? Ravintolan nimeä ei paljasteta televisiokanavan tiedotteessa, mutta keittiömestari Kari "Kape" Aihisen apua sielläkin tarvitaan. "Kuppilat...

Hyökkälän entinen koulu sai uudet toimijat

Nopaksi nimetty Tuusulan Hyökkälän vanha koulurakennus on saanut syyskuun alussa uudet toimijat. Talossa on työtilat Tuusulan kunnan museon ja kulttuurin työntekijöille sekä kokoelmatilat kunnan taide-...

Lähikunnista

Urheilupuiston kouluhanke etenee Nurmijärvellä

Nurmijärven kunta rakennuttaa uuden Urheilupuiston koulun KVR-urakkana, joka sisältää koulun suunnittelun ja rakentamisen. Urakkaan kuuluvat myös koulun piha-alueen työt. Urakoitsijaksi on valittu Rakennusliike Lapti Oy. Uusi...

Rajamäen Kiljavantielle uutta asfalttia

Rajamäen Kiljavantien päällystystyöt alkavat viikon 41 alussa 5.10.2026 ja kestävät noin viikon. Päällystystyöt toteutetaan välillä Kiljavantien liikenneympyrä – Kylänpäänkaaren ensimmäinen liittymä sisältäen linja-auto pysäkit. Työt käynnistyvät...

Valinnanvapauskokeilu menestyy Keski-Uudellamaalla

Terveydenhuollon valinnanvapauskokeilua on hyödynnetty eniten Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella. Valinnanvapauskokeilussa 65 vuotta täyttäneet voivat käyttää yksityisiä yleislääkäripalveluja julkisen asiakasmaksun hinnalla. Yleisin syy hakeutua vastaanotolle ovat tuki- ja...

Arkkitehti Einari Teräsvirran suunnittelema tyyppitalo myyntiin Rajamäellä

Nurmijärven kunta aikoo myydä julkisella huutokaupalla Rajamäellä sijaitsevan kiinteistön osoitteessa Toivojentie 1. Huutokauppa järjestetään Huutokaupat.com-palvelussa 21.9.2026 kello 12.00 - 19.10.2026 kello 12.00 välisenä aikana. Mäntyjen katveessa...

Järvenpää kokeilee maksutonta bussiliikennettä marraskuussa

Maksuttomuus ei koske HSL:n linjoja. Järvenpään kaupungin sisäinen paikallis- ja palveluliikenne on matkustajille maksutonta marraskuun 2026 ajan. Järvenpään kaupunkikehityslautakunta hyväksyi maksuttoman bussiliikenteen kokeilun kokouksessaan 22.9.2026. Marraskuun...

Ihmiset ja ilmiöt

18-vuotias Lotta Timonen pelasti pienen lapsen hukkumasta – nyt hänet palkittiin partiolaisten sankarimerkillä

Kesällä Espoon Laaksolahden uimarannalla pienen lapsen hengen ystävänsä kanssa pelastanut Lotta Timonen on saanut uroteostaan Suomen Partiolaisten sankarimerkin. Tunnustus luovutettiin Timoselle Pääkaupunkiseudun Partiolaisten 50-vuotisjuhlassa...

Rakkaasti yhdessä, mutta eri osoitteissa

Elettiin pääsiäisenaikaa. Pertti oli ollut vastikään auton renkaiden vaihdossa, kun Pirjo huomasi miehen käytöksessä sellaista, joka oli vierasta. Lääkäriin mies ei kuitenkaan suostunut lähtemään....

Terveys ja hyvinvointi

Kyypakkaus ei ole ihmelääke — lääkärin vinkit kesän lääkekaappiin

Kyyn purema tai ampiaisen pistos voi yllättää keskellä kesäpäivää, mutta monen lääkekaappi on voinut olla vuosia päivittämättä. Yleislääkäri Emilia Lagus kertoo, miten puremia ja...

Työkyvyttömyys on vähentynyt Uudellamaalla

Uudenmaan väestön työkyvyttömyys vähenee samalla, kun työkyvyttömyys muualla maassa pääosin lisääntyy, kertovat Kansallisen terveysindeksin uusimmat tulokset. Sairastavuus puolestaan kehittyy eri sairausryhmissä eri tavoin. Esimerkiksi sepelvaltimotauti...

Viihde ja vapaa-aika

Stadilaiset ja porilaiset kisaavat television tietovisassa

Stadi vs. Lande jatkuu MTV:llä lauantaista 24. tammikuuta 2026 alkaen. Visailuohjelman uudella kaudella stadin ja landen joukkueet eri puolilta Suomea kisaavat taas tietämyksellään. Kahdeksas kausi tuo...

Ikoninen Heurekan planetaario uudistui huimasti

Vantaalla sijaitsevan tiedekeskus Heurekan planetaario on avautunut yli vuoden kestäneen täydellisen uudistuksen jälkeen. Planetaario on kokenut historiansa suurimman muodonmuutoksen. - Sen sisätilat, projisointikupu, esitystekniikka ja talotekniikka...
Lue uusin lehti klikkaamalla kantta
Tuusula
pilvinen
10.7 ° C
11.1 °
9.8 °
82%
6.7m/s
100%
pe
13 °
la
12 °
su
9 °
ma
8 °
ti
4 °