Ylipaino ja lihavuus olivat pojilla yleisempiä kuin tytöillä kaikissa ikäryhmissä
”Ylipainoon on vaikuttanut ennen kaikkea se, että elinympäristömme on muuttunut lihomista edistäväksi: tarjolla on runsaasti ruokia ja juomia, joissa on liikaa energiaa ja aktiivinen liikkuminen on vähentynyt”, toteaa THL:n kehittämispäällikkö Päivi Mäki. ”Huolestuttavaa on, että lapsuudessa ja nuoruudessa alkanut ylipaino jatkuu huomattavan usein aikuisikään. Lihavuus on myös yhteydessä lasten ja nuorten psykososiaaliseen ja fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Jo lapsuudessa lihavuuteen saattaa liittyä aineenvaihdunnallisia muutoksia ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, mutta niitä voidaan vähentää elintapamuutoksilla.”
”Lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveellisten elintapojen edistämiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä sekä terveyttä edistäviä päätöksiä ja toimia yhteiskunnan eri sektoreilla. Esimerkkejä kaikkiin lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvista yhteiskunnallisista toimista ovat terveysperusteinen verotus ja lapsille suunnattujen epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin rajoittaminen”, Mäki jatkaa.
Ylipaino on yleisintä Länsi-Pohjan alueella
Lasten ja nuorten ylipainon yleisyys vaihtelee paljon alueellisesti. Poikien ja tyttöjen ylipaino oli yleisintä Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella ja harvinaisinta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS).