Merkittävä asemakaavahanke etenee Yli-Keravan Pohjois-Kytömaalla.
Keravan kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto hyväksyi tammikuussa 2022 omalta osaltaan Pohjois-Kytömaan asemakaavaehdotuksen.
Asemakaavaehdotusta muutettiin julkisen nähtävilläolon jälkeen. Tehdyt muutokset ovat kaupungin mielestä teknisiä ja niin vähäisiä, ettei kaavaehdotusta tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.
Kaupunginhallituksen jälkeen kaavaehdotus etenee Keravan kaupunginvaltuuston käsittelyyn.
Asemakaavoitettava alue sijaitsee Yli-Keravalla, Lahden moottoritien ja pääradan välissä. Keravan keskustaan on noin neljä kilometriä.
Pohjois-Kytömaan asemakaava-alue on pinta-alaltaan parikymmentä hehtaaria, josta noin puolet on osoitettu kaavaehdotuksessa rakentamattomiksi suojaviher- ja virkistysalueiksi.
Asuinalueita asemakaavalla muodostuu yhteensä 6,1 hehtaaria. Rivitalojen ja kerrostalojen lisäksi alueelle on tarkoitus mahdollistaa kaikkiaan 52 asuinpientalon ja omakotitalon rakentaminen.
Kaupunki arvioi, että toteutuessaan kaava tuo alueelle noin 470 asukasta.
Kytömaansuo on kaavassa merkitty lähivirkistysalueeksi, joka on luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä säilyttää.
– Kytömaanmäen länsirinteeseen kaavassa on osoitettu leikkipuisto, joka on nimetty Myllypuistoksi. Myllypuisto sijoittuu keskeiselle paikalle uutta asuinaluetta ja se on helposti saavutettavissa jokaisesta asunnosta, kerrotaan kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston päätöksessä.