VR:n kaukojunien matkustajamäärä kasvoi

VR:n kaukojunaliikenteessä tehtiin vuonna 2024 yhteensä 15,3 miljoonaa matkaa, mikä on 1,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2023.

Matkustajamäärä kasvoi myös joulukuussa 2024, jolloin matkoja tehtiin 1,3 miljoonaa. Se on 3,7 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana edellisvuonna.

Kasvu edelliseen vuoteen johtui arkipäiviin painottuvan liikematkustuksen sekä vapaa-ajan matkustamisen suosion kasvusta.

Esimerkiksi Vaasassa ja Joensuussa rikottiin ensimmäistä kertaa 600 000 matkustajan raja.

– Junamatkustamisen suosio on ennätyskorkealla ja erityisesti yöjunaliikenne saavutti historiallisen korkean matkustajamäärän joulukuussa. Samaan aikaan asiakastyytyväisyytemme nousi erinomaiselle tasolle NPS:n ollessa joulukuussa 53. Juna on tulevaisuuden kestävä matkustusmuoto ja yhä useampi valitsee sen paitsi ympäristösyiden, myös matkustusmukavuuden takia, kertoo VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula.

VR:n tavaraliikenteessä kuljetettiin joulukuussa 2024 rautateitse noin 2,3 miljoonaa tonnia.

Tavaraliikenteen määrä kasvoi joulukuussa kaksi prosenttia vuoden 2023 joulukuusta. Rahtia kuljetettiin rautateitse viime vuoden aikana yhteensä 23,1 miljoonaa tonnia, mikä on noin yksi prosentti vähemmän kuin edellisvuonna.

VR:n mukaan raskaan teollisuuden suhdanteilla on merkittävä vaikutus tavaraliikenteen kysyntään, ja volyymivaihtelut ovat olleet nopeita vuonna 2024.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.