Uusi kuvantamislaite lentoasemalle – paljastaa kehonsisäiset huumekätköt

Tulli on ottanut käyttöön henkilönkuvantamislaitteen Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kuva: Tulli

Tulli on ottanut käyttöön ensimmäisen henkilönkuvantamislaitteensa Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Laitetta käytetään kansainvälisen matkustajaliikenteen valvonnassa, kun matkustajan epäillään salakuljettavan kehonsisäisesti esimerkiksi huumeita.

Alkuvuoden aikana kuvantamislaitteen avulla on paljastunut viisi tapausta, joissa matkustaja on yrittänyt tuoda maahan kehonsa sisällä huumausaineita.

Uusi valvontalaite tehostaa Tullin matkustajatarkastuksia ja säästää sekä Tullin että matkustajan aikaa. Kuvantaminen voidaan nyt tehdä lentoasemalla sairaalaan siirtymisen sijaan.

Tulli kertoo tiedotteessaan, että Helsinki-Vantaan lentoaseman henkilönkuvantamislaite ei ole terveydenhuollon laite, vaikka sen toiminta perustuu myös röntgensäteilyyn.

– Laitteen tuottamassa läpivalaisukuvassa näkyy pehmytkudos, luut ja mahdolliset vierasesineet. Sen henkilöön kohdistuva säteilyannos on kuitenkin noin tuhat kertaa pienempi kuin terveydenhuollon vastaavissa laitteissa. Säteilyannos vastaa säteilyä, jolle matkustaja altistuu normaalissa lentokorkeudessa yhden tunnin kestoisen lentomatkan aikana.

Varsinainen kuvantaminen kestää vain noin 10 sekuntia. Kuvattavan ei tarvitse riisua vaatteitaan kuvantamista varten.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.