HOK-Elanto rakentaa parhaillaan uutta Prismaa Tuusulan Hyrylään.
Prisma rakentuu Tuusulan uuden kunnantalon naapuriin, ja valmista on syksyllä 2026.
– Tuusulan Prisman rakennustyöt etenevät suunnitellussa aikataulussa. Tällä hetkellä työmaalla tehdään muun muassa sisätilojen maalaus- ja laatoitustöitä sekä talotekniikan asennuksia, kertoo HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Timo Myllynen tiedotteessa.
Alueen palveluiden kehittämisen ohella Prisma Tuusula tuo työpaikkoja Tuusulan alueelle.
Kevään aikana syksyllä 2026 aukeavaan myymälään rekrytoidaan yhteensä noin 100 kaupan alan ammattilaista. Haut eri rooleihin aukeavat portaittain.
Maaliskuun alkupuolella on avattu haku myymälän vastuurooleihin, kuten eri osastojen päälliköiden tehtäviin. Huhtikuun puolivälissä aukeaa haku myymälän muihin tehtäviin.
Prisma Tuusula rakentuu uuteen palvelukeskus Särmään, johon valmistuvat lisäksi muun muassa Tuusulan kunnantalon tilat, kahvila Presso sekä muita liiketiloja.
Hankkeen rakennuttajana ja sijoittajana toimii kiinteistösijoitusyhtiö Nrep. Prisman liiketilat on myyty kesällä 2025 kiinteistösijoitusyhtiö Cibukselle.



