Koti Kehäalueet Tuusula Tuusulan kirjastoauto Kirre täytti 10 vuotta

Tuusulan kirjastoauto Kirre täytti 10 vuotta

Tuusulan kunnan kirjastoauto Kirren 10-vuotisjuhlia vietettiin Tuusulan pääkirjastolla lauantaina 19. syyskuuta.

Ennakkotietojen mukaan yleisötapahtumassa oli monenlaista ohjelmaa perheen pienimmille sekä kakkukahvit 150 ensimmäiselle Kirre-fanille.

Tuusulassa kirjastoauto on liikkunut jo yli 50 vuoden ajan.

Kirre on Tuusulan neljäs kirjastoauto ja se aloitti liikennöinnin karkauspäivänä vuonna 2016. Vaikka Kirren viralliset syntymäpäivät olivatkin jo keväällä, päätettiin juhlinta siirtää Särmän työmaan vuoksi syyskuulle. Näin ollen juhlat voitiin järjestää myös ulkona kirjaston edustalla.

Kirre on monille Tuusulalaisille tuttu näky liikenteessä. Kirjastoauton reitit kulkevat pitkin kuntaa aina Jokelassa ja Kellokoskella asti. Aamuisin auto kiertää kunnan kouluja ja päiväkoteja ja iltaisin taajama-alueita.

– Kirren värikkään ulkoasun on suunnitellut Jouni Väänänen, joka ammensi inspiraatiota Tuusulanjärven luonnosta, tiedotti Tuusulan kunta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.