Jokelalainen sirkustaiteilija ja -pedagogi Maaret ”Manta” Näkkäläjärvi on valittu Tuusulan kesätaiteilijaksi 2024.
Paikkaa haki 29 eri taidealan edustajaa.
Näkkäläjärvi toteuttaa kesän aikana uuden tuliesityksen sekä esiintyy ja pitää työpajoja eri puolilla Tuusulaa.
Sirkusammattilainen ja sirkuksen opettaja Manta Näkkäläjärvi, 26, on valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi.
Hän on työskennellyt kuluneen vuoden aikana Linnanmäen ja Pukinmäen sirkuskouluissa sekä Sirkus Magentassa harrastusryhmien ohjaajana.
– Olen innoissani tästä työpaikasta. Tuusula on ollut kotipaikkani lapsesta asti ja on hienoa päästä esiin taiteeni kanssa ja päästä tuomaan sitä näkyville kuntalaisille, Näkkäläjärvi kertoo Tuusulan kunnan tiedotteessa.
Tuusula palkkasi kesätaiteilijan ensimmäistä kertaa vuonna 2022, ja tehtävässä on toiminut sanataiteilija Katariina Sarja ja kuvataiteilija Matti Sampela.
Kesätaiteilijan työn on tarkoitus kannustaa taiteilijan uransa alkupäässä olevaa henkilöä tekemään taiteellista työtään ja toteuttamaan hakuvaiheessa esittämänsä taideprojektin. Kesätaiteilija työskentelee kesä-heinäkuun Tuusulan kunnalla kulttuurituottajien tiimissä.