Tuusulan asukkaita ja yhdistyksiä kutsutaan jälleen mukaan järjestämään tapahtumia Tuusula-viikkoon.
Pitkät perinteet omaava Tuusula-viikko on tuusulalaisten tuusulalaisille järjestämä tapahtumaviikko heinäkuussa. Viikko pohjautuu 22.7. vietettävään Tuusula-päivään eli Tuusulan perustamispäivään. Tuusula-viikko järjestetään tänä vuonna 17.–23.7.
Tänä vuonna on erityistä syytä juhlaan, sillä Tuusula täyttää jo 380 vuotta.
Vuotuinen Tuusula-viikko on pullollaan perinteikkäitä tapahtumia, mutta mukaan mahtuu aina myös uutta.
– Haaveiletteko kaveriporukan kanssa omasta pop up -taidenäyttelyn järjestämisestä? Entä olisiko vihdoin aika avata treenikämpän ovet ja päästää yleisöä sisään kuuntelemaan biisejä? Tuusula-viikko on oivallinen hetki toteuttaa näitä haaveita, sillä viikon aikana voi tapahtua mitä tahansa, tiedottaa Tuusulan kunta.
Tuusula-viikon aikana tapahtumia järjestävät yksittäiset kuntalaiset, yhdistykset, yritykset kuin kunnan eri toimijat.
Tuusula-viikon ohjelmaa koordinoi kunnan kulttuuripalvelut. Jokainen järjestäjä vastaa oman tapahtumansa luvista, vakuutuksista ja turvallisuudesta sekä toimii tapahtuman vastuullisena järjestäjänä.
Tuusula-viikon tapahtumajärjestäjien ilmoittautumisohjeet löytyvät kunnan verkkosivuilta. Vinkkejä tapahtuman järjestämiseen löytyy tapahtumanjärjestäjän oppaasta: www.tuusula.fi/tapahtumaopas.
